Kesää kohti Insinööriliiton palkkaneuvonnassa hiljenee. Kehityskeskustelut työpaikoilla on käyty alkukesän aikana ja rekrytoinnit käynnistyvät toden teolla taas kesän ja kesälomien jälkeen.
Liiton palkkaneuvonnassa autamme monia jäseniä parantamaan omaa palkkaansa. Se kuuluu tehtäviimme. Kun kuulemme meiltä palkkakeskusteluun apua pyytäneen jäsenen päässeen omaan tavoitteeseensa, se tuottaa jokainen kerta meille valtavasti iloa työhömme.
Palkkatasoonsa voi vaikuttaa myös puhumalla itse avoimesti palkoista. Monille palkasta puhuminen on tabu, mikä harvoin koituu työntekijöiden eduksi. Tekemiemme tutkimusten mukaan suomalaisten insinöörien työpaikoilla palkoista puhuminen on hyvin harvinaista: vain noin yhdellä työpaikalla kymmenestä palkkatasosta puhutaan usein. Henkilökohtaisista palkankorotuksista puhui työpaikallaan usein vain kaksi prosenttia vastanneista.
Tiedätkö, millaista palkkaa eri tehtävistä työpaikallasi maksetaan ja millaiset tehtävät ja palkkataso ovat sinun tavoitteenasi? Jos tiedät kollegoidesi palkkatason, tiedät myös millaisesta palkkatasosta työpaikallasi on mahdollista neuvotella. Avoimuus palkoista voi auttaa myös kirkastamaan tavoitteitasi.
Palkkatietojen salailusta seuraa harvoin mitään hyvää. Se vain aiheuttaa turhaa epäluuloisuutta, kateutta ja huhuja. Puhumattomuudella myös annetaan työnantajalle mahdollisuus maksaa epäoikeudenmukaisesti samasta työstä.
Vaikka palkoista puhutaan vain vähän, niillä on valtavasti merkitystä. Pelkkä raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta se mahdollistaa monia asioita, tuo turvaa ja toimeentuloa. Pienelläkin palkankorotuksella on pidemmällä aikavälillä merkitystä, vaikka se ei kuukausittaista nettopalkkaa aina kovin paljon muutakaan. Myös esimerkiksi työttömyys-, vanhempain- ja eläke-etuudet on sidottu bruttopalkan tasoon.
Kesä on hyvä aika käydä näitä keskusteluja kollegoiden kanssa. Usein on vain itse uskallettava avata ensin oma suunsa ja katsoa, mitä siitä seuraa. Hyviä vinkkejä työnantajasi kanssa käytävän palkkakeskustelun avuksi löydät YTN:n juuri päivitetystä Paranna Palkkaasi –oppaasta.
Jenni LarjomaaInsinööriliiton tutkimusasiamies