Pääministeri Sanna Marinin tavoite kuuden tunnin työpäivistä palkkoja leikkaamatta on odotetusti aiheuttanut voimakasta keskustelua. Onko tavoite toteutettavissa vai utopiaa? Mielestäni molempia.
Kuultuani ajatuksen pääministerin suusta ensimmäisen kerran mieleeni juolahti aikani insinööriopiskelijana reilut 15 vuotta sitten. Kohensin tuolloin elintasoani – joka ilman olisi jäänyt varsin vaatimattomaksi – tekemällä lomien aikana betonielementtejä.
Opittuani työn vaiheet pyysin ja pääsin urakkahommiin. 20 neliön navetan ulkoseinäelementti tiesi reippaan 100 euron kilahdusta opiskelijan tilille, kun yksin sellaisen teki. Ja tuollaisen kiven pystyi ahkeroimaan kuuteen tuntiin.
Lyhyt työpäivä vaati ajoittamaan tehtaalle tulon aikaan, jolloin kukaan muu ei ollut käyttämässä kattonosturia. Näin ei tarvinnut odottaa, että saisi eilisen kiven pesupinnan pesuun.
Kaikissa työpaikoissa urakkaluonteinen työ ei ole mahdollista.
Hiki tuli päivän aikana vain kerran. Se tapahtui noin kello 7.30, kun formu oli takaisin kasassa oikeassa koossa, teräsverkot kannettu ulkoseinää varten pedin pohjalle ja väänsin tarvittavia, muita raudoituksia.
Sen jälkeen ulkoseinän valu, villoitus ja sisäseinän valu. Hikikarpalot alkoivat kuivamaan kasvoilta noin kello 13, kun Escortin auki ruuvattu sivulasi sai aikaan viilentävän ilmavirran.
Hätäiset ruokatauot pois lukien olin tehnyt töitä noin kuusi tuntia. Lyhyen päivän ja opiskelijalle siitä tulleen hyvän kompensaation mahdollisti yksi asia: työn tuottavuuden kasvattaminen niin, että tilanteesta hyötyi palkansaaja ja -maksaja.
Kaikissa työpaikoissa urakkaluonteinen työ ei ole mahdollista – eivätkä kaikki palkansaajat sellaista haluakaan.
Ylemmät toimihenkilöt YTN:n tutkimuksen mukaan sen ylemmät toimihenkilöt tekevät keskimäärin 40,4 tuntia töitä viikossa, vaikka yleisesti maksetaan vain 37,5 tunnista. On vaikea nähdä, että enemmistön olisi mahdollista puristaa työnsä valmiiksi karsimalla kymmenen työtuntia viikosta. Se vaatisi kaikkien hengähdystaukojen poistamista. Kuka sellaista työtä jaksaa pidemmän päälle?
Jos ja kun työn tuottavuus kehittyy tulevaisuudessa, se antaa mahdollisuuden työajan lyhentämiseen samalla palkalla. Kokonaan toinen kysymys on, kuinka moni palkansaaja on valmis vaihtamaan oman osuutensa tuottavuuskasvusta palkankorotuksen sijaan vapaaseen.
Niillä harvoilla erityisen pätevöityneillä asiantuntijoilla, joilla olisi mahdollista tehdä niin lyhyttä työpäivää kuin itse haluavat, intohimo työhön ajaa usein tekemään paljon työsopimusta enemmän tunteja.
Uskon, että etenkin asiantuntijatyössä työajasta puhuminen tulevaisuudessa väistyy ja tilalle tulee tavoitteiden toteutumisen ja työntekijöiden hyvinvoinnin seuraaminen. Nämä kaksi asiaa nimittäin vaikuttavat yrityksen tulokseen huomattavasti tehokkaammin kuin tehtyjen työtuntien määrä.
Toistaiseksi meillä ei kuitenkaan ole yleisesti sovittuja mittareita muuhun kuin työajan seurantaan. Tähän myös palkanmaksu useimmiten perustuu. Ennen kuuden tunnin työpäivien ajattelemista olisi päästävä eroon harmaasta työstä, jota tehdään yli nykyisten työehtosopimusten kirjausten.
Kalle Kiili
Insinööriliiton kenttä- ja kehityspäällikkö
