En ole uskonnollinen ihminen. Raamatun kertomukset ovat kuitenkin siitä hyödyllisiä, että useimmat tietävät miten ne menevät. Siksi niistä saa hyvää kaikupohjaa tämän päivän tapahtumille, joita ei meinaa todeksi uskoa.
Tunnemme tarinan Daavidista ja Goljatista, kuinka pienempi Daavid voitti Goljatin. Oleellista on, että taistelun ulkopuolelta ei saneltu ehtoja siitä, miten tuo taistelu tuli käydä. Osapuolet asettivat itse ehdot, heitähän se koski.
Asetelma on suoraan työmarkkinoilta. Palkansaajat ovat väistämättä heikommassa neuvotteluasemassa kuin työtä tarjoavat työnantajat. Useimmiten työnantaja esimerkiksi voi valita haluamansa työntekijän useamman mahdollisen joukosta, harva palkansaaja taas voi valita työnantajaansa.
Daavidin ja Goljatin kohtaaminen muistuttaa neuvottelua siinäkin mielessä, että se on vapaa. Osapuolet saavat vapaasti käyttää niitä aseita mitä tahtovat tai voisivat sopia muista kohtaamisen ehdoista. Suomalaisilla työmarkkinoilla on sikäli ollut paremmin kuin tuossa, että yhdessä työnantajien kanssa on sovittu säännöistä, jotka suojelevat kaikkia työntekijöitä.
Ajatelleenpa nyt, että kesken kohtaamisen ratsastavat taistelukentälle osapuolten komentajat. He ilmoittavat päättäneensä, että Daavid ei saa käyttää linkoa, vaikka osapuolet olivat aiemmin sopineet, että se on sallittua. Taistelun suhdanteet ovat kuulemma niin, että osapuolet eivät saa sopia olosuhteista kuin komentajien määräämään rajaan asti. Goljat hykertelee tyytyväisenä, mutta Daavid protestoi ankarasti rajoituksen heilautettua vedonlyöntikertoimet tappiin Goljatin hyväksi.
Tästä on kysymys hallituksen toimenpiteissä. Asetetaan yläraja sille, mitä työmarkkinoilla voidaan sopia. Se on juuri yhtä väärin kuin lingon vieminen Daavidilta. Hyvä tapa on ollut, että työmarkkinaosapuolet saavat sopia keskenään niistä ehdoista, joilla työtä tehdään. Heitähän sopimukset koskevat. Nyt näin ei saisi tehdä, ei liitto, yhdistys tai yksilö: Hallitus tietää mihin raja vedetään ja mikä työmarkkinoilla on parasta.
Jos ei Daavidin linko kiinnosta, niin ehkä sitten eurot. Kilpailukykyä yritetään parantaa nyt yksityisten työnantajien sotumaksun alennuksella. Se maksaa veronmaksajille 847 miljoonaa joka vuosi. Vanhasen hallituksen (2010) tekemä Kela-maksun poisto maksaa 800 miljoonaa vuodessa, Kataisen hallituksen tekevät kassaan 1,16 miljardin loven vuosittain. Nyt on jo menetetty 5,6 miljardia verotuloja vaihdossa tuloksiin, joita voi arvioida katsomalla työttömyystilastoja.
Minusta Daavidilla on oikeus pitää linkonsa ja työmarkkinaosapuolilla vapaus neuvotella.
Petteri OksaInsinööriliiton elinkeinopoliittinen asiamies
