Paluu kesälomalta takaisin työpisteelle näkyy saman tien istumisen ja liikkumattomuuden lisääntymisenä. Konttorirotan kaksi p:tä, päätetyö ja palaverit, voivat tarkoittaa päiviä, jolloin suurin osa työpäivästä kuluu tuolissa istuen.
Ja se ei ole hyvä asia. Työterveyshuollossa on moneen kertaan tehty selväksi takapuolen päällä olemisen vaarat aakkosten alkupäästä niiden loppuun. Alusta löytyvät diabetes ja ennenaikainen kuolema, loppupäästä ainakin rasvamaksa, sydän- ja verisuonitaudit ja ylipaino.
Syntilista on karsea ja kalmanhajuinen, joten aloita siinä sitten syksyn uurastus intoa puhkuen. Onneksi en sentään tupakoi ja liikuntaakin tulee harrastettua vähintäänkin kohtuullisesti.
Samaan aikaan kun minä murehdin oman työhön paluun terveydellisiä riskejä, tuhannet koululaiset aloittavat oman syksyisen urakkansa opettajien valvovien silmien alla. Ja mikä kersojen kannalta parasta, opettajat pitävät huolta siitä, että työmuurahaisten pienet alut eivät jämähdä pulpetteihinsa ja saa selkäoireita jo istumiseen opettelun ensimmäisinä vuosina.
Palaverin aikana voi nousta tuolista.
Ymmärtääkseni koululaiset patistetaan edelleen ylös ja ulos raittiiseen ilmaan jokaisen oppitunnin päätteeksi. Välitunniksi, välkäksi tai välkkäriksi sitä ennen vanhaan kutsuttiin, taitaa olla hyvällä käytännöllä sama nimi edelleen.
Koska yhtäjaksoisen istumisen katkaiseminen on tärkeää vauvasta vaariin, jäin miettimään, eikö vastaavan käytännön käyttöönotto voisi olla viisasta myös työpaikoilla?
Päästäni alkoi saman tien pulputa hyviä ideoita vuolaasti kuin vettä Imatrankoskessa. Pian olin jo kirjaamassa työpaikkojen välituntia ylempien toimihenkilöiden keskeisiin työehtosopimuksiin syksyn neuvottelukierroksella.
Onneksi kesäloman virkistämät aivot alkoivat kovan kiihtymisen jälkeen jarruttaa omalla moottorillaan. Ehkä konttorin välitunnin voi työpaikoilla ottaa käyttöön ilman tes-kirjausta, kukaties välituntia lyhyempikin tauko riittää.
Varmaan useiden ihmisten kohdalla jatkuvan istumisen katkaisemisessa kyse on enemmän ongelman havaitsemisesta ja oman ajattelutavan muuttamisesta kuin siitä, mitä papereissa lukee tai mitä oma esimies käskee. Runsaan istumisen vaarojen ehkäisyssä pienikin liike auttaa, joten korjaavien tekojen ei tarvitse olla suuria.
Puhelimeen voi puhua seisaaltaan tai kävellessä, tutussa työporukassa pitkän palaverin aikana voi nousta tuolista ylös tai vaikka kävellä hetken. Keinoja kyllä on, tärkeintä on löytää ajan myötä tapa välttää jatkuva tuolissa röhnöttäminen.
Niin se taitaa olla, että jatkuvan istumisen välttämisessä avainasemassa on ihminen itse. Ja päämäärän saavuttamisessa liike on kaikki kaikessa.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
