Insinööri-lehti

Kiirettä pukkaa

Kiire on vaarallinen vihollinen. Sen voimaa ja vahvuutta on vaikea arvioida. Sotajoukkojen vahvuuksia taistelussa voi verrata, mutta ei kiirettä. Se on joskus voittamaton vastustaja. Kiire aiheutetaan useimmiten itse, ja kuitenkin sille häviämisestä joutuvat kärsimään usein osattomatkin.

Itse olen kiireen takia joutunut kärsimään usein. Enkä opi kokemuksistani näköjään mitään.

Pahin, tai ehkä hävettävin, kiireen aiheuttama moka sijoittuu koulumaailmaan. Ei omaan kouluaikani, vaan lasteni.

Oli menossa 1990-luvun kevät, vuotta en muista. Töissä oli muka niin hektistä, että kaikki keskeneräinen piti puristaa valmiiksi ennen töistä lähtöä. Lienee ollut jokin tarjous tehtävänä ja viimeistely oli pilkkuja vaille valmis. Oli siis kiire.

Jos sukassa olisi ollut reikä, olisin sitä kautta poistunut paikalta.

Tyttäreni luokka, 3C, oli suunnitellut jo pitkään luokkaretkeä toukokuulle Särkänniemeen. Rahaa oli kerätty pitkin lukuvuotta mm. tekemällä havuista joulukransseja ja loimuttamalla lohta.

Ahkeria olivat tenavat siis olleet. Me vanhemmatkin olimme osallistuneet, kukin kiireiltämme ehtien. Itse opin tekemään havukranssin.

Eräälle tiistai-illalle oli sitten kutsuttu vanhempainkokous sopimaan ja päättämään retkestä. Kiire kun oli, lähdin tietysti hiukan myöhässä töistä ja nopeusrajoituksia uhmaten saavuin koululle hiukan myöhässä. Ei muut kuin auto parkkiin ja anteeksipyydellen luokkaan 3C istumaan.

Hengityksen tasaannuttua aloin kuunnella luokanvalvojan esitystä. Ei, ei se ollutkaan luokanvalvoja, vaan joku muu opettajista. Jokin kuitenkin vaivasi mieltäni. Eikä vähiten se, että lähinaapurissa asuvan rouvan hymyilevä katse oli suunnattu minuun.

Olin väärässä luokassa. Tyttäreni luokka kokoontui toisessa tilassa.

Jos sukankärjessä olisi ollut reikä, olisin sitä kautta poistunut hissukseen paikalta. Niin hävetti. No, vaimoni heittää reikäiset sukkani pois pesussa eikä parsi, kuten edesmenneen Suomen tasavallan presidentin puoliso Tellervo Koivisto aikoinaan.

Jäin siis paikalleni, mutta jääväsin itseni äänestyksestä ja kahvitarjoilusta.

Kiire voi tehdä meille paljon ikävämpiäkin temppuja. Kiire on etenkin liikenteessä vaarallinen vihollinen. Työtehtävissä ei koskaan saisi olla niin kiire, että joutuu ajamaan ylinopeutta tai jotenkin muuten rikkomaan liikennesääntöjä.

Työn tekemisen pitää olla turvallista. Jos sitä ei pysty suorittamaan laadittujen sääntöjen puitteissa, on mietittävä, mikä mättää.

Jatkuva kiire aiheuttaa pitkittyessään myös stressiä, joka ajan oloon voi uuvuttaa työntekijän. Tähän on onneksi alettu kiinnittää huomiota yhä enemmän.

Huomiota pitää myös kiinnittää asenteisiin. Onko kiire itse aiheutettua, vai onko se työn vaatimus, joka pukkaa kiireen päälle?

Ja toisaalta joskus on vaan niin kiire, ettei ehdi tehdä yhtään mitään. Kaikkea se kiire tosiaan teettää.

Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija