Insinööri-lehti

Jäsenyydestä on todellista hyötyä

Aina silloin tällöin kuulee jonkun väittävän, ettei ole koskaan tarvinnut ammattiliittoa. Puhuja on täysin väärässä. Hän saa koko ajan etuja, joita liitot ovat neuvotelleet väitteen esittäjällekin. Näin alkuun tällaisista voi mainita lomarahat, palkalliset äitiys- tai isyysvapaat ja sopimuskorotukset.

Ilkeimmät vertaavat ei-jäsentä ihmiseen, joka katsoo televisiota ilman lupamaksua tai matkustaa junalla ilman lippua. Heidän mielestään ei-jäsen on vapaa-matkustaja, joka heikentää yhdessä ajettuja etuja, joita liittoon kuulumatonkin kyllä käyttää. Olen samaa mieltä, enkä ole edes ilkeä ihminen.

Tässä vaiheessa puhuja yleensä kertoo, ettei hänellä ole lapsia tai on pystynyt neuvottelemaan työsopimusta tehdessään itselleen aina hyvät edut. Entä sitten, kun näitä perusjuttuja, joita työehtosopimuksiin on kirjattu, ei olisi kenelläkään? Kykenisikö hän silloinkin sopimaan itselleen samat edut? Ihminen ei loputtomiin pysy nuorena tai aina ole sellaisessa asemassa työtä hakiessaan, että näin voisi tehdä.

Samaan sarjaan kuuluvat liitosta eronneet jäsenet, jotka jättävät jäsenyyden sillä perusteella, ettei oma liitto sopinut hänelle suurempia korvauksia. Näitäkin tapauksia on tullut vastaan useita. Kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa, kun moni asia meillä on ollut hyvin jo sukupolvien yli. Totuus kuitenkin on, että työelämän moni normi on saatu sopimalla.

Seuraavaksi mennään siihen, että jos tulee työnantajan kanssa ryppy rakkauteen, vaihdetaan työpaikkaa. Väite kuuluu, ”aina olen uuden paikan löytänyt”. Tällaisella ihmisellä on ollut tähän saakka hyvä tuuri.

Mutta pitääkö erimielisyyden kohdatessa aina vaihtaa työpaikkaa? Samat ongelmat voivat olla edessä uudessakin paikassa. Liitosta jäsenet saavat neuvoja, joilla ehkäistä näitä mahdollisia työelämän ryppyjä ihan asiallisesti. Ei ole liiton vika, jos omin päin sopii itselleen epäedullisia ehtoja tai ei ymmärrä sovittuja käytäntöjä.

Liitot eivät ole heikkoja, vaan juuri niin vahvoja, kuin jäsenemme ovat.  Kun jäseniä on prosentuaalisesti paljon, olemme entistä vahvempia. Kaikkia työelämän sopimisasioita ei voi ulkoistaa, mutta kuulumalla liittoon ja kysymällä etukäteen pärjää hankalimmissakin työelämän pyörteissä.

Ira Laitakari-Svärd
Uuden Insinööriliiton asiamies