Keski-iälle ei ole virallista määritelmää, mutta kun termiä käytetään, perinteisesti puhutaan 40–60 vuoden ikäisistä ihmisistä. Siihen mahtuu koko joukko kansalaisia.
Keskivertosuomalainen on iältään lähes 44-vuotias. Olemme siis keski-ikäistä kansaa. Juomme kahvia noin kolme kupillista päivässä ja viihdymme television ääressä 2 tuntia ja 38 minuuttia päivittäin. Työmatkamme pituus on keskimäärin 14 km ja kävelylenkkeily on kansan suosituin liikuntaharrastus.
Mitä meille tapahtuu, kun saavutamme arvioidun eliniän puolivälin? Tuskin mitään maata mullistavaa, mutta aika ajoin tulee pohdituksi, että mitä on elämässään päässyt jo kokemaan.
Kun ihminen aloittaa usean lauseensa sanoilla ”silloin kun”, puhujan voi arvella keränneen mittariin riittävästi kilometrejä saavuttaakseen tämän maagisen iän.
Ihmisen elintasolle on ollut ominaista paraneminen.
Muun muassa presidenttinä, pääministerinä ja Suomen Pankin pääjohtajana toiminut Mauno Koivisto kertoi äitinsä kuolleen, kun oli kymmenvuotias. ”Kyl se varmaan hämmästys, jos se tietäs, mitä kaikkee mä olen kerinny tekemään”, kommentoi 50-vuotias Koivisto Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1973.
Kieltämättä Koivisto oli siinä vaiheessa paljon jo ehtinyt, mutta paljon oli vielä tekemättä.
Samaisena vuonna Helsingin Sanomien uutissivulla kerrottiin brittien hallituksen ratkaisusta muuttaa työviikko kaikilla elinkeinoaloilla kolmipäiväiseksi. Toimenpiteen tarkoitus oli selventää kansalaisille juurta jaksain, että suurimmaksi osaksi tilanteen takana oli yhden työntekijäryhmän palkkataistelu.
Rautateillä oli työtaistelu, joka heijastui muualle yhteiskuntaan. Rautatieläisten jarrutuslakko aiheutti kuormitusta tieliikenteeseen ja maa kärsi bensiinipulasta. Eräänlainen energiakriisi oli siis silloinkin.
50 vuotta sitten Suomi oli runsaan neljän ja puolen miljoonan asukkaan yhteiskunta, jossa lainsäädäntö ja koulutusjärjestelmä kehittyi nykyaikaisemmaksi. Muun muassa laki työttömyyspäivärahasta ja työttömyyskassoista on keski-ikäinen, syntynyt 1970-luvun alkupuoliskolla.
Samoihin aikoihin saimme maahamme myös ensimmäisen ison pakolaisryhmän. Talouden kehitys oli epätasaista. 1970-luvun alku oli voimakkaan kasvun aikaa, mutta vuosikymmenen lopulla tapahtui ensimmäinen sodanjälkeinen joukkotyöttömyyskausi. Inflaatio oli lähes koko vuosikymmenen ajan korkea, yli 10 prosenttia.
Ihmisten elintasolle on historian valossa ollut ominaista paraneminen. Väliin on mahtunut erilaisia kriisejä maailmansodista lähtien, mutta isossa kuvassa elinolosuhteet ovat tasaisesti parantuneet. Sotilaallisista konflikteista ja pandemioista huolimatta asiat etenevät ja paranevat, ja se luo toivoa tulevaisuuteen.
Näin käy toivon mukaan myös työelämälle. Työelämä on seuraavan 50 vuoden päästä robottien ja tekoälyn avustuksella täysin erilaista, mitä se on nyt. Yhä useampi työntekijä on asiantuntijatyössä ja luo aivan erilaista uraa, mihin lähtökohdat olivat 50 vuotta sitten.
Amerikan yleisin ammattinimike autonkuljettaja kadonnee itseajavien autojen alta. Tekniikalla on täysi työ pitää piirustuksensa järjestyksessä.
Satu-Maarit Urtti
Insinööriliiton työehtoasiantuntija
