Insinööri-lehti

Hyvin menee, mutta menköön

Teollisuuden tilauskanta on parempi kuin koskaan finanssikriisin jälkeen. Kesän aikana tilanne on vain parantunut. Työvoimapula uhkaa, koronakriisistä eniten takkiinsa ottanut palvelualakin on noussut jaloilleen.

Elinkeinoelämän perusviesti suhdannetilanteesta on myönteinen, vaikka vanhasta tottumuksesta ja häveliäisyyssyistä samassa yhteydessä muistutetaan yritysten välisistä eroista ja kasvun jatkumisen mahdollisista esteistä.

Uhkakuvien maalailuun on perusteita, faktapohjaisia ja taktisia. Edessä on muun muassa työmarkkinakierros, jonka alla naama on pidettävä peruslukemilla. Työnantajien liika ilo ja riemu voi syksyn ja talven neuvottelupöydissä maksaa palkankorotuksissa prosentin kymmenyksiä.

Työnantajien hinku koordinoida tuloksia on edelleen vahva.

Neuvottelukierroksesta on tulossa mielenkiintoinen muutenkin kuin vain suhdannetilanteen takia. Työnantajat lähtivät metsäteollisuuden johdolla uudistamaan työehtosopimustoimintaa yksipuolisesti ja yllättäen pitkäaikaisilta neuvotteluosapuolilta kyselemättä. Metsäteollisuudessa valtakunnalliset työehtosopimukset ovat historiaa. Palkoista ja muista työehdoista neuvotellaan alalla yrityksissä.

Teknologiateollisuudessakin tilanne uusi. Toimintansa eilen aloittanut Teknologiateollisuuden työnantajat ry neuvottelee syksyllä alan valtakunnalliset työehtosopimukset. Viimeistään syyskuun loppuun mennessä tiedämme, kuinka paljon yrityksiä yhdistykseen liittyy. Ulkopuolelle jäävät yritykset voivat neuvotella omat, yrityskohtaiset sopimuksensa.

Työehdoista neuvotellaan – ainakin paperilla – siis hajautetummin kuin ennen, mutta hinku koordinoida neuvottelujen tulosta on edelleen vahva. Keskusteluissa kummittelee edelleen muun muassa Suomen malli. Vientiteollisuuden asettamassa palkkalinjassa ja -katossa on puolensa, mutta sen pitäminen tulevana syksynä on kokonaan oma lukunsa. Kaikkea ei voi saada, vaikka kuinka haluaisi.

Myös maan hallitusta maanitellaan laittamaan panoksensa syksyn työmarkkinarulettiin. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies muistutti työn verotuksen alentamisen ja palkankorotusten pyhästä yhteydestä ja vaati hallitukselta päätöstä ansiotuloverotuksen keventämisestä vähintään 0,25 prosentilla. Ensikommenttien perustella hallituksen ministerit eivät ole kovin innostuneita asiasta.

Inflaatiokin on jo kotvan aikaa nostanut päätään, mikä tuo oman mausteensa neuvotteluihin. Kun taloudessa menee vähintäänkin hyvin, palkansaajien ostovoimasta on syytä pitää kiinni, mikä edellyttää työnantajien kavahtamia yleiskorotuksia.

Varmaa on, että seuraavien kuukausien aikana vanhat työehtosopimukset päättyvät yksi toisensa jälkeen. Yhtä varmaa on, että työsuhteen ehdoista sovitaan jatkossakin, tavalla tai toisella. Edessä on mielenkiintoinen ja kiireinen syksy.

Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö