Insinööri-lehti

Vaalikuume nousee

Helsingin Sanomat julkaisi työviikon lopuksi mielipidemittauksen, joka herättänee keskustelua muuallakin kuin Sieväsen työmaan kopilla. Tulimme porukalla siihen tulokseen, että kevään eduskuntavaaleista taitaa sittenkin kehkeytyä perin mielenkiintoiset.

Liekö jo kotvan gallupien kärkipaikoilla viihtyneellä keskustalla ollut ennakkotietoa Hesarin hyvistä numeroista, kun puolueen pää-äänenkannattaja keksi samana päivänä kysyä puoluevaltuuskunnan jäseniltä suosikkeja seuraavan hallituksen ministereiksi.

Nieminen siinä iltapäivällä alkoi jo epäillä, että Sipilän putiikissa terve itsevarmuus alkaa valahtaa epäterveen uhon puolelle.

– Meinaan vaan, että vaaleihin on sentään aikaa neljä kuukautta ja gallupit eivät äänestä, hän totesi.

* * *

Työmaakopilla arvelimme, että totisimmat naamat taitavat tällä hetkellä löytyä Kansakoulunkujalta kokoomuksen puoluetoimistolta. Kesäkuun alun Lahden puoluekokouksen riehakas tunnelma on kuin poispyyhkäisty, kannatus on laskenut yhtä jalkaa päivän lyhenemisen kanssa.

Nieminen muisteli antaneensa ennen kesälomilla kahvitunnilla kokoomuksen uudelle puheenjohtajalle Alexander Stubbille ilmaisen neuvon; hallitus nurin niin nopeasti kuin mahdollista.

– Olisi luullut viesti menneen perille, kun vielä asiasta parikin kertaa oikein twiittasin. Sen sitä saa, kun ei kokeneempaa kuunnella, Nieminen huomautti.

* * *

Sieväsen veljentytär soitteli viikolla ja kertoi jäävänsä vuodenvaihteessa työttömäksi, kun määräaikainen työsopimus menee umpeen. Kummisetä ehti jo lohduttaa, että älä ole moksiskaan, et sinä ole ainoa vailla työtä oleva kahden maisteritutkinnon ihminen nyky-Suomessa.

Kävi ilmi, että ei hän ollutkaan. Fiksuna nuorena ihmisenä hän oli jo ehtinyt ilmoittautua te-toimistoon sekä työnhakijaksi että halukkaaksi johonkin puolen vuoden koulutukseen. Sen sijaan te-toimiston paperit tuntuivat olevan sekaisin, tai ainakin vanhentuneita.

– Sain toimistosta selvityspyynnön, koska niiden papereissa minä kuulemma opiskelen edelleen yliopistossa, jota ei ole ollut olemassa enää kuuteen vuoteen. Töissähän minä olen ollut jo useita vuosia. Niin, ja sitten olivat tehneet minusta vielä tohtorin, kummityttö myhäili.