Insinööri-lehti

Punk on kova juttu

Työmaalla on puhuttu viime viikkoina melko paljon Euroviisuista. Kovin tavallista se ei ole. Nieminen muisteli, että edellisen kerran viisut olivat kahvitunnin keskusteluaiheena vuonna 2006, jolloin Lordi voitti koko kisan ylivoimaisesti.

Kelpasihan sitä silloin viisuista puhua, voiton kunniaksi. Ja taas kelpaa. Onhan se komeaa, että Suomi lähettää Wieniin pesunkestävän punkbändin, Pertti Kurikan Nimipäivät. Kun vielä soittajat ovat kehitysvammaisia, Suomi rikkoo myönteisellä tavalla ennakkoluuloja ja raja-aitoja.

On se rock´n roll ja etenkin punk edelleen kova juttu.

* * *
Pertti Kurikan Nimipäivät kuuluu olevan yksi Euroviisujen ennakkosuosikeista. Ja miksi ei olisi: ”Aina mun pitää” on mitä mainioin tyylilajinsa edustaja; rosoinen, viimeistelemätön ja rakenteeltaan yksinkertainen.

Kun vielä sanoituksesta löytyy kantaaottavuutta ja yhtyeen solisti Kari Aalto on arvomaailmaltaan ja puheiltaan mitä aidoin punkkari, työmaakopilla ei kauan tarvinnut pisteitä laskeskella.

Joten ”Guud iivning Wiin, hier iis auor results, tvelv points tu Finland and Pertti Kurikan nimipäivät!”

* * *

Niinhän siinä sitten sote-uudistuksen kanssa kävi, kuten meidän työmaakopilla ja jo viikko sitten uumoiltiin. Ei tule sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteiden uudistamisesta tällä vaalikaudella valmista, eikä ehkä ole syytäkään.

Turha sitä on sellaista lainsäädäntöä säätää ja uudistusta tehdä, minkä lainsäätäjä itsekin jo valmisteluvaiheessa epäilee perustuslain vastaiseksi. Sekaannustahan sellaisesta syntyy, kenties jopa oikeudellisia riitoja.

Joten eiköhän noudateta Hiukkavaaran vanhan komppanianvääpelin neuvoa, ei korjata asentoa vaan tehdään kokonaan uusi.

* * *

Sosiaalisessa mediassa viihtyvä nuorempi kirvesmies oli taas alkuviikosta kovasti kiihtynyt. Oli törmännyt Twitterissä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juha Vartiaisen twiittiin, jossa Vartiainen ilmoitti, että yhteisöveron alennus saattaa siirtyä palkankorotuksiin.

– Siinä oli linkki johonkin ulkomaankieliseen tekstiin, josta en tietenkään ymmärtänyt mitään. Kai sen piti todistaa, että näin se menee, tai siis saattaa mennä, hän selosti.

Mutta sitä nuorempi kirvesmies ei ymmärtänyt, että tohtoritason mies puhuu yhteisöveron laskemisen yhteydessä varoittavaan sävyyn palkankorotuksista.

– Maalaisjärjellä ajatellen suurempi vaara on, että yhteisöveron laskeminen valuu yhtiöstä ulos maksettaviin osinkoihin. Eikä vaan saata valua, vaan valuu. Mutta eipä tuo näytä Vartiaista paljon kiinnostavan. Ihme sosialisti, jos edes on, hän tuhahteli.

Vastaus tuli loppuviikosta. Vartiainen erosi SDP:stä ja ilmoitti asettuvansa Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi.