Insinööri-lehti

Vientimalli – keisari ilman vaatteita

Tunnemme sadun keisarista ja hänen uusista vaatteistaan. Alasti kulki, mutta koska mielikuva oli niin vahva, niin lähes kaikki kuvittelivat näkevänsä vaatteet.

Niin kulkee myös Suomen työmarkkinoiden viime kierroksella valtaan nostettu hallitsija, Keisari Vientimalli. Alasti, ilman vaatteita, vailla totuuspohjaa.

Ei ole olemassa mitään yhteisesti sovittua työmarkkinoiden vientimallia. Sellaisesta ei ole sovittu. Ei edes juuri keskusteltu. Kuten keisarin vaatteitakaan, tätäkään ei vain sanota ääneen. Vaatteet eli mallin olemassaolon työmarkkinoiden keisarin päälle ovat pukeneet viennin työnantajat niin vahvasti, että siihen ovat alkaneet uskoa muutkin.

Vientimallilla tarkoitetaan viime työmarkkinakierroksen palkanmuodostusmallia. Siinä vientialat määrittävät palkankorotuksille tason, jonka yli ei minkään muun alan sovi mennä. Tasoa ei saa ylittää, oli kunkin alan tilanne, tuottavuus ja suhdannetilanne mikä tahansa.

Palkat ovat vain pieni osa kilpailukykyä.

Tällainen malli toteutui. Ei yhdessä sovittuna, vaan työnantajien vahvan koordinaation sanelemana.

Vallassa on siis keskitetyn sopimisen jalkapuoli serkku. Palkkojen korotukset tulevat kaikille käytännössä keskitetysti, vaikka niistä sopivat vain harvat. Keskitetyn sopimisen vastapainona ei taas tule yhdessä sovittua työelämän lainsäädäntöä tai muuta sääntelyä.

Viennin kilpailukyky on tärkeää, sitä ei varmasti Suomessa kiellä kukaan. On kuitenkin hyvä huomata, että palkat ovat vain yksi – ja pieni – osa tätä kilpailukykyä. Kustannuksista voidaan huolehtia ilman, että kahlehditaan kaikki alat palveluista finanssisektoriin samoihin korotuksiin. Vientialojenkin on hyvä sopia omista lähtökohdistaan murehtimatta vaikka kunta-alan korotuksia.

Vientimallin tarvetta on perusteltu sillä, että keskitetyn sopimisen tilalle kaavailtua, yhdessä sovittua Suomen mallia ei saatu aikaan. Sellaista ei saatu, koska työantaja ei siitä tosissaan halunnut neuvotella. Ei haluttu sopimista, haluttiin sanelua.

Syntyi vientimalli, joka käytännössä sanelee korotukset. Ja olisihan se ollut epäloogista haluta uutta yhdessä sovittua työmarkkinamallia, koska juuri työnantajat kaatoivat vanhan keskitetyn sopimisen.

Päinvastaisista puheista huolimatta keisarilla ei siis ole vaatteita. Vientimallia ei ole, sellaista tuskin tulee. Nyt lähdetään siitä, että alakohtaisissa neuvotteluissa huolehditaan alakohtaisista asioista, omin tavoittein, kykyjensä ja halujensa mukaan.

Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja