Insinööri-lehti

Postimies on erimies

Täytyy sanoa, että Postin johdossa on kekseliäitä kavereita. Kun postinkantajan reppu on jakelumäärien vähenemisen takia keventynyt, Posti on alkanut kehittää kansalaisille uusia palveluja.

Tuorein palvelu on ruohonleikkuu. Ensi viikon alusta lähtien Postin verkkokaupasta voi tilata postimiehen leikkaamaan pihanurmikkoa. Asiakkaalla pitää toki olla oma ruohonleikkuri.

Postin ainoaksi ruohonleikuupäiväksi on valikoitunut tiistai johtuen siitä, että päivä on jaettavan postin suhteen viikon hiljaisin.

***

Nieminen makusteli työmaalla tietoa Postin uudesta aluevaltauksesta kotvan aikaa. Perjantain kahvitunnilla mies oli valmis kertomaan oman analyysinsa asiasta.

Niemisen mukaan idea on sinällään hyvä ja kannatettava, mutta viikonpäivä valitettavan väärä. Piti keskiviikkoa ehdottomasti parempana.

–Kun luin uudesta palvelusta, päähäni jysähti saman tien toisen valtion firman Veikkauksen vanha mainoslause ”Veikkaus on joka viikko, palautuspäivä keskiviikko”. Siirtämällä ruohonleikkuuta päivän eteenpäin Posti voisi lanseerata palvelua sloganilla ”Postinkanto on joka viikko, leikkuupäivä keskiviikko”, Nieminen laulaa lallatteli.

Kahvihuoneeseen tuli hiirenhiljaista. Kukaan ei ymmärtänyt jutusta tuon taivaallista.

***

Vauhtiin päästyään Nieminen ilmoitti, että hän on keksinyt postimiehille uutta puuhaa myös talvikauden hiljaisille päiville. Nimittäin lumenluonnin.

–Se vielä vähän auki, miten palvelun tilaaminen, hinnoittelu ja itse työsuoritus sovitetaan yhteen. Voihan olla, että lunta ei olekaan, hän aprikoi.

Pohjoisesta kotoisin oleva nuorempi kirvesmies puolestaan ehdotti, että mitäpä jos Posti vaan keskittyisi omaan ydinosaamiseensa, postin kantamiseen asiakkaalle säällisessä aikataulussa.

–Siinäkin on nimittäin paikoitellen tekemistä, oli lunta tai ei, hän ilmoitti.

**’

Kun työporukka on tunnetusti innovatiivista, postinkantajille alkoi löytyä lisääkin pikku puuhia. Esimerkiksi auton renkaiden vaihdon todettiin olevan mitä mainioin sesonkiluonteinen uusi palvelu. Samaan sarjaan kuuluu omakotitalojen vesirännien puhdistus.

Joku ehdotti postinkannon yhdistämistä seuralaispalveluun. Jos löysää aikaa kerran on, miksi netistä ei voisi tilata omaa postimiestä vaikka iltapäiväkahville.

Jutut alkoivat vartissa muuttua sen verran villeiksi, että Sieväsen oli pakko puuttua asiaan ja käskeä miehet takaisin töihin.

–Jos kumminkin soitettaisiin vielä Postiin. Ehkä sieltä joku ehtii apuun, Nieminen virnuili.