Insinööri-lehti

Kalliita metrejä ­– vai ovatko?

Ihminen on tapojensa orja. Olen vuosikymmenten ajan tottunut lukemaan painetun sanomalehden aamukahvipöydässä. Vuosien varrella tehdyistä yrityksistä huolimatta printin korvaaminen lehden digiversiolla ei ole onnistunut.

Kun Hesari on vielä kannettu kotioven pielessä olevaan postilaatikkoon, päivän sanomalehden lukeminen on tehty minulle helpoksi. Edes minun silmäni eivät ole aamuisin niin tokkurassa, etteikö lehden poiminen onnistu ongelmitta hädin tuskin avatun ulko-oven raosta.

Enää se ei ole näin helppoa ja mukavaa. Suuri suomalainen lehtikonserni päätti viime keväänä myydä kotikaupunkini varhaiskannosta huolehtineen jakeluyhtiön Postille. Olihan se heti selvää, että siitä ei hyvä herkeä.

Syksyllä tuli postia, että mikäli aion pitää vanhasta, hyvästä palvelusta kiinni, siitä on maksettava. Kun matkaa taloyhtiön postilaatikoilta kotiovelle on niukasti yli kymmenen metriä, luukkujakelusta eli kotiovelle kannetusta lehdestä on pulitettava Postille vuodessa 184 euroa.

Meikäläinen päätti saman tien, että minähän en moisesta maksa, en ainakaan vaadittua summaa. Iskikö nuukuus vai nousiko sisälläni asustava vanha jäärä pintaan, mutta jätin entisen Postilaitoksen ja Itellan perillisen tarjouksen sikseen.

Palvelu maksaa 2 senttiä metriltä.

Kahden päivän kokemuksen perusteella päätös tuntuu oikealta. Reilun kymmenen metrin edestakainen matka postilaatikolle ja takaisin on tammikuun aamupakkasessa virkistävä ja herättävä kokemus. Siinä ehtii vuoden aikana moneen kertaa miettiä, mitä kaikkea kivaa säästetyllä rahalla voi tehdä.

Itse asiassa sitäkin olen jo ajatellut, että onko 184 euroa sanomalehden aamukannosta paljon vai vähän? Posti vähättelee palvelun hintaa kertomalla, että eihän se maksa minulle kuin 50 senttiä päivä. Tai reilut kaksi senttiä metriltä, jos kustannuksen haluaa jakaa postinkantajan vuodessa kävelemille metreille. Paljon tai vähän, siinäpä kysymys.

Kaikki on niin suhteellista. Minulla asiat on sittenkin ruutukaava-alueella asuvana hyvin. Jos reittipoikkeama on yli kilometrin, varhaisjakelun luukkukannon hinta nousee lähes 1 500 euroon vuodessa. Se onkin sitten jo yli neljä euroa päivä. Alkaa tulla aamunautinnolle hintaa.

Sanomalehtien varhaiskanto ei suinkaan ole ainoa tehtävä, jota Posti yrittää hoitaa ”muuttuneessa toimintaympäristössä”. Postipalvelut ja niiden oikeudenmukainen ja tasapuolinen saatavuus ei enää ole itsestäänselvyys. Hämeenlinnan keskustassa on helppo huudella, joku syrjäkulmalainen voi oikeutetusti todeta.

Postilaista, yleispalveluvelvoitteesta ja muusta postin kulkuun liittyvistä asioista huolimatta palvelu tuntuu heikkenevän vuosi vuodelta. Ja tietenkin hinnat nousevat heillä, jotka antavat lehtensä, pakettinsa ja kirjeensä Postinsa kuljetettavaksi.

Mikähän on polun päässä, jos ja kun muuttuneen toimintaympäristön kanssa tuskaileva Posti alkaa ostaa sanomalehtien varhaisjakeluyhtiöitä kilpailijoilta? Käykö tässä loppujen lopuksi niin, että se kuuluisa Kusti lakkaa tykkänään polkemasta ja posti kulkemasta?

Euro lienee kova konsultti siinä missä markkakin. Ehkä sitä on vanhoilla päivillään vielä tehtävä välttämättömyydestä hyve ja opeteltava lukemaan Hesaria aamukahvipöydässä digitaalisessa muodossa.

Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö