Insinööri-lehti

Vastaukset lehden 3/2017 kysymyksiin ja kakuroon

1. Kylmän sodan aikana suurvallat kävivät kilpajuoksua
avaruuden valloittamisesta. Kaikki muistavat neuvostoliittolaisen Juri
Gagarinin avaruuslennon ja amerikkalaisen Neil Armstrongin sanat kuussa. Myös
yhdessä Afrikan maassa oli avaruusohjelma, missä? 

Vastaus: Sambiassa, tosin maan hallitus ei ollut mukana
projektissa. Avaruusohjelmaa vetänyt opettaja Edward Makuko Nkoloso kehuskeli
medialle 1960-luvulla, että sambialaiset valloittavat kuun ja Marsin ennen
suurvaltoja. Tosin rahoitusta ei ollut eikä tullut ja astronauttien
kouluttaminenkin oli varsin kotikutoista. He harjoittelivat muun muassa
pyörimällä tynnyreissä alas mäkeä.

 

2. Suomessa vähemmän käytetyssä kennohunajassa hunajaa ei
ole lingottu pois kennoista ja kenno tulee hunajan mukana. Mitä ainetta
hunajakennot ovat?

Vastaus: Mehiläisvahaa. Hunajan voi syödä myös kennoineen
päivineen. Mehiläisvahaa käytetään muun muassa puupintojen käsittelyyn ja
voiteisiin.

 

3. Laudan sahaaminen kolmeen osaan kestää 24 sekuntia.
Kuinka kauan kestää samanlaisen laudan sahaaminen viiteen osaan?

Vastaus: Neljä sahausta ehtii tehdä 48 sekunnissa.

 

Kakuro 3-2017 ratkaisu