Kesän jälkeen tunnelmat teknologiateollisuudessa ovat odottavia. Orpon hallitusohjelman mukanaan tuomat muutokset alkavat konkretisoitua, ja lähes kaikilla on mielikuva, että yhteiskunnan kulurakenne on raskas.
Luottamushenkilönä olen havainnut, että osa henkilöstöstä odottaa tulevaa syksyä jännityksellä ja toisilla ei, rehellisyyden nimissä, ole mitään hajua niistä isoista muutoksista, mitä työmarkkinoilla on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Elämme ja keskitymme työhömme kuten ennenkin.
Itselläni isoja uutisia olivat kesällä tehty lakiluonnos paikallisen sopimisen edistämisestä ja viimeaikaiset puheet vientivetoisesta palkkamallista.
Työministeri Arto Satonen kertoo ratkaisseensa, miten luottamusmies- ja luottamusvaltuutettujärjestelmä toimivat jatkossa. Hänen johdollaan tehty lakiluonnos sai vain tyydyttävän arvosanan lainsäädännön arviointineuvostossa. Yhdyn täysin arviointiin: paikallisen sopimisen vaikutuksia yrityksille ja työntekijöille on kuvattava tarkemmin.
Vientivetoinen palkkamalli puhuttaa.
Lakiluonnoksen kiinnostavin osuus oli niin sanottu luottamusmieslukon poistaminen. Jatkossa työpaikoilla järjestäytymättömille voitaisiin valita oma luottamusvaltuutettu. Henkilöstöedustajana en oikein ymmärrä, miten tämä helpottaisi yhteistoimintaa esimerkiksi omassa yrityksessäni. On päivänselvää, että yhdessä sopiminen edellyttää hallittua struktuuria, mutta että jo näissäkin yrityksissä tuotaisiin uusi elementti sopimuskenttään.
Mielestäni lainsäädännöllä nyt toteutettava uudistus luo työpaikoille uuden jakolinjan: järjestäytyneet ja järjestäytymättömät. Henkilöstön edustajana katson hyvin arvokkaaksi sen koulutuksen ja tuen, mitä liitot ovat järjestäneet. Jatkossa järjestäytymättömät varmaan hankkivat riittävän osaamisen ja tuen kollektiiviseen päätöksentekoon itsenäisesti ja omakustanteisesti.
Vientivetoinen palkkamalli puhuttaa yhteiskunnassa. Työpaikallani palkkamalli ei saa aikaan suuria tunteita, olemmehan merkittävä osa Suomen vientiteollisuutta. Suurin kritiikki tuleekin julkiselta sektorilta, jossa palkkamallin väitetään mahdollistavan naisvaltaisten alojen ja julkisen sektorin putoamisen palkkakuoppaan. Taustalla on aito huoli palkan kehittymisestä, mikäli kaikilla aloilla olisi samat prosentuaaliset maksimikorotukset. Tällöin matemaattisesti alempipalkkaisen alan palkat jäävät jälkeen.
Oma mielenkiintoni kohdistuu ajatukseen, jossa työmarkkinatoimijoiden käsiä sidotaan lainsäädännöllä. Käytännössä tämä johtaa helposti siihen, että palkoista keskustelu siirtyy Arkadianmäelle – kauaksi avoimista työmarkkinoista. Ehkäpä kevään kunta- ja aluevaaleista tuleekin palkkavaalit. Jatkossa vaaleissa valitaan heidät, jotka lupaavat eniten Sari Sairaanhoitajalle ja Ilpo Insinöörille.
Lasse Laurikainen
Kirjoittaja on teknologiayhtiö Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Espoossa.
