Insinööri-lehti

Oulussa verkostoidutaan ja hiotaan työnhakua

Uuden Insinööriliiton kiertuetapahtuman lisäksi oli Oulussa syyskuun viimeisellä viikolla runsaasti myös muuta toimintaa. Viikon aluksi kokoonnuttiin asiamies Mikko Sormusen johdolla uralounaalle Haraldiin tapaamaan tuttuja ja miettimään työttömyyteen sekä työllistymiseen liittyviä asioita.

Lounaalle osallistui kolmisenkymmentä henkilöä. Keskusteluun nousivat muun muassa jäsenmaksualennukset, soviteltu päivä raha ja yrittäjyys. Pohjoista näkövinkkeliä tapahtumaan toi lisäksi alueasiamies Anu Kaniin.

Liiton urapalveluiden tarjoamista mahdollisuuksista kertoi UIL:n urahallinta-asiamies Seija Utriainen.  Häneltä on mahdollista saada sekä henkilökohtaista uraneuvontaa että ryhmille järjestettyä täsmäkoulutusta esimerkiksi CV:n päivittämiseen.

– Verkostoituminen on työllistymisen kannalta äärimmäisen tärkeää. Verkostojen kautta saadaan vinkkejä tulevista työpaikoista ja niistä voi löytyä myös suosittelijat työpaikkaa hakiessa, Seija Utriainen korosti.

UIL:n, oman paikallisyhdistyksen sekä erilaisten projektien järjestämät tilaisuudet voivat olla arvokas apu omaa verkostoa rakentaessa.

Työnhakutaitoja Uranosteelta

Osa lounastajista jatkoi päivän teemoista Uranosteen Löydä askelmerkit urallesi -koulutuksessa. Projektin syyskauden avaava tilaisuuteen oli saapunut täysi salillinen yleisöä. 

Oulussa toimiva Uranoste tukee teknisen ja kaupallisen alan korkeakoulutettuja työllistymistä.  Uuden uran löytymistä pyritään edistämään erilaisilla työnhakuun liittyvillä koulutuksilla ja yrityskontaktipäivillä.

Syys-marraskuussa projekti järjestää yhteensä 25 tilaisuutta. Tarjolla on muun muassa CV-koulutusta, haastattelutaitojen hiomista sekä oman osaamisen tunnistamista ja brändäämistä.

Oululaiset insinöörit uuden uran jäljillä

Nokian ja sen alihankkijoiden irtisanomisten vaikutukset näkyvät myös Uranosteella. Aiemmin projektin tilaisuuksiin osallistuneista noin kolmasosa oli insinöörejä ja diplomi-insinöörejä. Tämän syksyn koulutuksissa he muodostavat enemmistön.

– Syyskuun tilaisuudet täyttyivät ennätysvauhtia parissa päivässä ilmoittautumisten alettua. Lisääntyneeseen kysyntään on pyritty vastaamaan esimerkiksi järjestämällä aiempaa enemmän CV-koulutusta, projektin johtaja Outi Sivonen kertoo.

Hän neuvookin tapahtumista kiinnostuneita seuraaman aktiivisesti projektin nettisivuja ja ilmoittautumaan heti kun se on mahdollista. Uranosteen koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.

www.uranoste.fi

 

Teksti ja kuvat: Minna Virolainen, Insinööriliitto