Opiskelijat tutustuivat liittoon asiantuntijoiden opastamana.
Myös hylje oli lähtenyt mukaan kiertuepäivälle.
HIOP ry:n aktiivit odottivat jo innokkaina illalla alkavaa Astin-risteilyä.
Insinööri-lehti

Nuorjäsentoiminnan kiertue koluaa kouluja

Uuden Insinööriliiton nuorjäsentoiminnan syyskiertue on lähes puolessa välissään. Syksyn aikana liiton asiamiehet kiertävät kaikki suomenkielistä tekniikan alan koulutusta tarjoavat ammattikorkeakoulut. Tapahtumissa keskitytään työelämän kysymyksiin sekä liiton tarjoamiin etuihin ja palveluihin. Lisäksi ständeillä tavataan uusia sekä vanhoja opiskelijoita ja koulujen henkilökuntaa.

Hämeenlinnaan kiertue karautti syyskuun lopussa. Hämeen ammattikorkeakoulun Hämeenlinnan yksikössä Visamäen kampuksella opiskellaan suomenkielisissä koulutusohjelmissa rakennus- sekä bio- ja elintarviketekniikkaa ja englanniksi construction engineering -koulutusohjelmassa. Hämeenlinnan Insinööriopiskelijat eli HIOP on tänä syksynä panostanut uusien opiskelijoiden rekrytointiin.

– Pidimme ensimmäisillä opiskeluviikoilla luokkainfot kaikille uusille aloittaneille opiskelijoille ja vastaanotto oli todella positiivinen, hallituksen puheenjohtaja Arto Koivikko kertoo.

– Työttömyyskassa ja työttömyysturva-asiat kiinnostivat erityisesti uusia opiskelijoita, muistelee Emma Heinänen, joka toimii HIOP ry:n rahastonhoitajana.

Starttiristeilyllä verkostoidutaan

Syyskiertuepäivä sijoittui Astin-risteilyn huumaan. Astin eli aloittavien ja aloittavanmielisten tekniikan opiskelijoiden starttiristeily järjestetään perinteisesti syyskuun lopulla ja sinne kerääntyy pitkälti yli tuhat insinööriopiskelijaa kaikkialta Suomesta juhlistamaan uuden lukuvuoden alkua. Kiertuepäivän päätteeksi Hämeenlinnastakin lähti bussilastillinen innokkaista opiskelijoita kohti Turkua ja Itämeren aaltoja.

– On mukavaa, että järjestetään tapahtuma, jossa voi verkostoitua yli oman paikkakunnan rajojen, HIOPin hallituksen jäsen Eero Pekkala tuumii.

Astin-risteilyn tunnelmaan virittäydytään jo bussimatkalla.

– Olemme tehneet bussiin leikkimielisen tietovisan – palkintoineen, totta kai. Lisäksi Laulumatti tulee olemaan ahkerassa käytössä matkan aikana, HIOPin hallituksen jäsen Anni Kolli kertoo.

Syyskiertueen matka jatkuu vielä viikolle 48 asti, lisätietoa IOL:n nettisivuilla.

Teksti ja kuvat: Ulla-Mari Pasala, Insinööriliitto