Kesäinen päivä luonnon rauhassa kokosi liiton jäseniä perheineen nauttimaan ulkoilmasta, yhteisestä tekemisestä ja kansallispuiston maisemista. Päivän aikana paikalle saapui väkeä eri puolilta Uuttamaata.
Keravalaiset Ronja Heinonen, Roope Tuovinen ja kaksivuotias Elona Heinonen ovat olleet liiton tapahtumissa aiemminkin. Heille Nuuksio oli entuudestaan tuttu retkikohde, mutta tapahtuman tarjonta pääsi silti yllättämään.
– Ennakkoon oli tiedossa, mitä kaikkea päivän aikana olisi tarjolla, mutta paikan päällä tekemistä ja nähtävää olikin huomattavasti enemmän kuin odotettiin, he iloitsivat.
Osallistujia vauvasta vaariin
Espoosta saapuneet ystävykset Kiran Pokharel, Prakriti Aryal ja Shailu Bhattarai perheineen olivat löytäneet Nuuksion kesäkaravaanin Insinööriliiton tapahtumakalenterista. Päätös yhteisestä retkipäivästä syntyi nopeasti.
– Meillä on samanikäisiä lapsia, joten perheystävällinen tapahtuma houkutteli mukaan, kolmikko totesi.
Eläkeläispariskunta Ewa Elovaara ja Vesa Elovaara Järvenpäästä ovat osallistuneet liiton tapahtumiin useammalla vuosikymmenellä. Nuuksio oli heillekin ennestään tuttu, mutta edellisestä vierailusta oli ehtinyt kulua jo toistakymmentä vuotta.
– Luonnosta ja hyvästä ilmasta nauttimista, Vesa Elovaara summasi päivän antia.
Molemmat pitivät tärkeänä sitä, että liitto tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuksia viettää aikaa yhdessä luonnossa ja nauttia kesästä hyvässä seurassa.
Tuttu paikka
Helsingistä paikalle saapunut Olli Virtanen toi mukanaan lapsensa Aada Virtasen ja Anton Virtasen. Nuuksio on perheelle ennestään tuttu kohde, mutta liiton järjestämä perhepäivä toi kesäpäivään uutta sisältöä.
Olli Virtasen mukaan liiton tapahtumissa riittää aina tekemistä kaikenikäisille, ja lapset viihtyvät niissä erittäin hyvin.
Insinööriliiton tilaisuuksiin aktiivisesti osallistuva helsinkiläinen Rauno Wikström oli tällä kertaa liikkeellä poikansa Bryant Wikströmin kanssa.
Nuuksio on tuttu paikka Rauno Wikströmille nuoruusvuosilta asti. Hän piti hienona asiana sitä, että liitto panostaa yhä enemmän perheille suunnattuun toimintaan. Hän toivoi, että vastaavia tapahtumia järjestettäisiin myös tulevaisuudessa.
Yhteinen aika on tärkeää
Monelle osallistujalle kesäinen retkipäivä Haltian maisemissa merkitsi paljon muutakin kuin tavallista luontoretkeä. Useampi vieras totesi päivän olleen tärkeä mahdollisuus viettää aikaa perheen kanssa, tavata vanhoja tuttuja ja solmia uusia tuttavuuksia.
Ronja Heinosen mielestä on arvokasta, että ihmiset lähtevät mukaan silloin, kun tapahtumia järjestetään. Yhtä mieltä olivat myös Pokharel, Aryal ja Bhattarai, joiden mielestä tällaiset tilaisuudet ovat paitsi mukavaa ajanvietettä, myös oiva tapa verkostoitua.
Elovaarat nostivat esiin sen, kuinka tapahtuma yhdisti luontevasti luonnossa liikkumisen, kulttuurisen sisällön ja yhdessäolon. Olli Virtanen puolestaan piti tärkeänä sitä, että lapset viihtyivät, ja että paikallisia palveluita hyödynnettiin osana tapahtumapäivää.
Rauno Wikström kiitti liiton panostusta laadukkaaseen vapaa-ajan sisältöön, erityisesti kesäkaudella, jolloin yhteisille ulkoilmatapahtumille on kysyntää.
Kaiken kaikkiaan Insinööriliiton kesäpäivä Nuuksiossa tarjosi osallistujille tilaisuuden irrottautua arjen kiireistä ja pysähtyä luonnon keskelle. Hyvä sää ja monipuolinen ohjelma tekivät päivästä monelle onnistuneen kokemuksen.
Teksti ja kuvat: Lauri Väänänen