Vikinää, piipitystä, haleja, hyväilyjä ja näykkäilyjä. Niistä on pienet ja vähän aikuisemmatkin saukot tehty. Ne ovat olleet vuoden päivät suosikkilemmikkejäni.
Karkeasti kolmasosan Instagram-syötteestäni täyttävät nuo vikkelät vedessä viihtyvät näätäeläimet. Ne käyvät moikkaamassa minua töissä ja vapaa-ajalla taukojen aikana, kun ajatukset tekee mieli tuulettaa kahden eri asian välillä. Vaikka keskeytykset ovat usein kuormittavia, oikeissa kohdissa ne tekevät hyvää aivoille – ainakin omasta mielestäni.
Oikeasti en haluaisi saukkoa lemmikiksi – eikä sen puoleen, villieläimiä ei saa Suomessa lemmikiksi ottaakaan. Lisäksi epäilen, että niiden hoitaminen on raskasta, ne eivät viihtyisi kanssani ja ne haisisivat pahalle. Onneksi sosiaalisessa mediassa välittyvät vain näkö- ja kuulohavainnot.
Minua myös vieroksuttaa ajatus esimerkiksi digitaalista sisältöä tuottavista japanilaisista saukkokahviloista. En tiedä, onko oikein kasvattaa villieläimiä ihmisten elinympäristössä. Japanissa saukkokahviloiden pitäminen on luvallista, mutta monet eläimet hankitaan kyseenalaisen villieläinkaupan kautta ja eläimet ovat ainakin paikoin uhanalaisia. Lajitovereita näkyy videoilla myös eläintarhoissa, joissa elikot käyvät uteliaina tunnustelemassa pienistä luukuista ihmisten käsiä ja kerjäävät ihmisenantimia.
Ojanpohja-buffetista nousee kalaa, sammakoita, ehkä rapujakin.
Vaikka saukkojen katseleminen sosiaalisesta mediasta ei varmaankaan ole täysin harmitonta, lieventävänä asianhaarana on toiminnan tehokkuus. Muutama saukko riittää miljoonille seuraajille.
Olen lisäksi luontodokumenttien suurkuluttaja. Niissä näkee monia eläinyksilöitä dramatisoiduissa kehyksissä. Nautin ruudun äärellä luonnonkierrosta, kauniista maisemista, avaruudesta, koskemattomasta luonnosta ja vilkkaista elukoista. Tiukkaa tekee ainoastaan söpöjen eläinten näkeminen petojen saaliina ja etenkin luontotuhon uhreina. Tähän verrattuna ihmisten kotona peuhaavat, kesyt saukot vaikuttavat huolettomilta otuksilta.
Innostukseni myötä katsoin myös dokumenttielokuvan Otter Love Storyn orvosta saukosta, jonka skotlantilainen mies otti hoiviinsa ja palautti täysikasvuisena luontoon. Luopumisen hetki oli liikuttava.
Saukkoja elää koko Suomen alueella ja leveällä vyöhykkeellä Euroopasta Aasian itärannikolle asti. Iso näätäeläin elää vesistöjen äärellä. Se on älykäs, ketterä ja huvittelee mielellään esimerkiksi laskemalla lumikinoksia pitkin ojantörmillä. Omilla luontoretkilläni havaitsen saukkojen touhuja vain harvoin ja silloinkin vilaukselta. Niillä on aina kiire pois silmistä.
Ne kaltaiseni, jotka eivät näe somelellikkejä niiden luonnollisessa ympäristössä, voivat kuitenkin kuvitella, kuinka lähestyvä vappu vaikuttaa luonnossa asustaviin pikkuvipeltäjiin. Parhaillaan ne valmistautuvat brunssipöytään. Vedet virtaavat sulina ja ojanpohjabuffetista nousee kalaa, sammakoita ja ehkä rapujakin. Pennut aikuistuvat ja jolkottelevat mantanpatsailtaan omille teilleen täynnä tulevaisuudenuskoa.
Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja
