Paneelissa puheenjohtajaehdokkaat vastasivat vaalivaliokunnan kiperiin kysymyksiin.
TIRO:n hallitusjäsenet Ossi Nuutero (vas.), Joel Lindholm ja Niko Koli pitivät kiitospuheen.
Vastavalitun IOL:n hallituksen jäsenet kaudelle 2017.
Istuva puheenjohtaja Jarno Välinen (vas.) onnitteli uutta puheenjohtajaa Miihkali Härköstä.
Insinööri-lehti

IOL:n hallitus vaihtuu jälleen vuoden vaihteessa

Insinööriopiskelijaliitto IOL:n liittokokous järjestettiin Kouvolassa viime viikonloppuna. Kokouksessa valittiin tulevan vuoden puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet.

Kokouksessa valiokunnat käsittelivät aiheitaan. Hallituksen valmistelemat asiakirjat eli piiriohjesääntö, toimintasuunnitelma ja -kertomus, talousarvio ja julkilausuma pääsivät hallitusehdokkaiden lisäksi IOL ry:n ylimmän päättävän elimen eli liittokokousväen syyniin valiokuntien muodossa.

Kokouksessa hyväksyttiin opiskelijatoimintaan suunnattu piiriohjesääntö, jonka avulla yhdenmukaistetaan ja tasavertaistetaan piiritoimintaa.

Vaalivaliokunta valmisteli hallitushakijoille vaalipaneelin, jossa kysyttiin kiperiä kysymyksiä liiton toiminnasta ja tulevan vuoden tavoitteista. Vaalivaliokunta piti yksilöhaastattelut myöhemmin illan aikana.

Puheenjohtajana vaalivaliokunnassa toimi kokkolalainen Osmo Simonen.

– Ehdokkaat ovat kiertäneet ahkerasti piirikokouksia ja tehneet vaalityötä. Hallituksen valinta ei ollut helppo, sillä kaikki hakijat olivat tasavertaisen hyviä, Simonen kommentoi.

Kokousedustajien, tarkkailijoiden ja muiden kokoukseen osallistujien illallisella puheita pitivät niin hallitushakijat kuin istuvan hallituksen jäsenet. Juhlavassa tilaisuudessa palkittiin myös vuoden paikallisyhdistys Tampereen Insinööriopiskelijat TIRO.

– Oli mukava huomata, että uudet tapahtumat ja työ on huomattu sekä kentällä että IOL:n hallituksen suunnalla. Tästä saadaan paljon motivaatiota loppuvuoteen, sanoi TIRO:n puheenjohtaja Joel Lindholm.

IOL:lle valittiin ensi vuoden toimijat

Liittokokous valitsi vuoden 2017 puheenjohtajaksi helsinkiläisen Miihkali Härkösen, joka on tänä vuonna ollut Uudenmaan Insinööriopiskelijoiden puheenjohtaja.

– Valinta puheenjohtajaksi tuntuu oven avaukselta uuteen maailmaan. Toisaalta jännittää, mitä edestä löytyy, mutta toisaalta uudet asiat innostavat ja motivoivat eteenpäin, kuvaili tuore puheenjohtaja tuntemuksiaan.

Varapuheenjohtajaksi valittiin Teemu Karttunen Kuopiosta. Hän on toiminut kuluvana vuonna Kuopion Insinööriopiskelijoiden puheenjohtajana.

– Liittokokouksen tunnelma oli rento: tuntui kuin olisi nähnyt oman perheen pitkästä aikaa. Äänestystilanteessa tietenkin jännitti, Karttunen kommentoi liittokokouksen tunnelmia.

Hallituksen jäseniksi valittiin Markus Virtanen Turusta, Matti Remes Kajaanista, Ossi Nuutero Tampereelta, Emma Ruotsalainen Lappeenrannasta, Katri Hurskainen Jyväskylästä, Samu Väisänen Kuopiosta, Juuso Heinonen Porista ja Marko Hakulinen Riihimäeltä.

Lopuksi villasukkia ja kyyneleitä

Kokouksessa liittokokousedustajat esittivät ponsia tulevalle hallitukselle. Yksi ponsi nostatti hymynkareen jokaisen paikallaolijan kasvoille. Tulevan hallituksen jokainen jäsen kutoo vuoden aikana villasukat, jotka lahjoitetaan sotaveteraaneille.

Istuvan hallituksen puheenjohtaja Jarno Välinen piti puheen kiittäen ja kertoen vuoden tapahtumista. Tunteet nousivat herkästi pintaan, mutta varapuheenjohtaja Henna Reponen uskaltautui myös pitämään puhetta. Hän antoi muutamia vinkkejä vastavalitulle hallitukselle.

Teksti ja kuvat: Jenni Kokkonen ja Ella Joukkola
Korjaus 14.11.2016; tekstissä syyskokus on muutettu liittokokous.