Afrikassa odottaa sadan vuoden loikka kolmessa vuodessa
29.5.2023Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on tukenut ammattiliittojen toimintaa edistävää hanketta eteläisessä Afrikassa.
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on tukenut ammattiliittojen toimintaa edistävää hanketta eteläisessä Afrikassa.
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on huolissaan julkisuudessa olleista tiedoista, joiden mukaan hallitusneuvotteluissa on noussut esiin mahdollisuus rajata merkittävä osa asiantuntijoista ja ylemmistä toimihenkilöistä työaikalain ulkopuolelle.
Laskutuspalvelu Ukko on julkaissut ensimmäisen yrityskohtaisen työehtosopimuksensa.
Ammattiliitot ovat työelämän ravintoloita. Kokit valmistavat ja tarjoilijat kattavat pöydän, josta asiakkaat voivat valita listalta löytyvän, itselle sopivan annoksen.
Tulevaisuutta koskevia ratkaisuja ei ole syytä tehdä vanhojen, mieliin pinttyneiden mielikuvien perusteella. Esimerkiksi päätöksiä perhevapaista tehdään tulevaisuuden, ei historian näkökulmasta.
Paikallisten neuvottelujen tulos palkkaratkaisuksi tuntuu olevan perälaudan määrittelemä taso, kun ei muuhun rohjeta ryhtyä.
Väittely maahanmuutosta kärjistyi kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä heikosti koulutettujen vastaanottamiseen.
Työehtosopimuksen neuvotteleminen on kuin matka. Määränpää tiedetään, mutta ei sitä, mitä siellä odottaa.
Neuvottelutulos valtion virka- ja työehtosopimukseksi sisältää pitkälti yleiskorotukseen perustuvat palkankorotukset ja tasa-arvoiset vanhempainvapaat.
Ensimmäiset pakolaiset saavat pian hakea kotikuntaa, mikä voi helpottaa kotoutumista yhteiskuntaan.