Päänavaus voi helpottaa ylempien toimihenkilöiden neuvotteluja, mutta automaattisesti sopimukset eivät tule. Ylemmät toimihenkilöt ovat julistaneet teknologiateollisuudessa lakkovaroituksen, ja lakko on alkamassa 28.2., ellei sopimusta saada aikaiseksi.
– On hyvin todennäköistä, että nyt tiedämme oman sopimuksemme kustannusvaikutuksen, sillä työnantaja pitää avauksen tasosta erittäin tiukasti kiinni, sanoo Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa.
Toimihenkilöitä edustava Ammattiliitto Pro teki viikonloppuna työntekijöiden perään oman neuvotteluratkaisunsa teknologiateollisuuden sopimusalalla. Palkkaratkaisu seurasi muuten työntekijöiden saamia korotuksia, paitsi että yleiskorotusten osuus oli 0,2 prosenttiyksikköä pienempi.
Työntekijöiden työehtosopimus on kolmivuotinen. Palkkoja korotetaan sopimuskaudella yhteensä 7,8 prosenttia, josta yleiskorotusten osuus on 6,4 prosenttiyksikköä.
– Kokonaiskorotuksesta voi päätellä paljon, yleiskorotuksesta ei valitettavasti yhtään mitään. YTN:n tavoite on, että ratkaisu on yleiskorotuspainotteinen, työnantajan lähtökohta on perinteisesti ollut aivan eri.
Vaikka muut sopimusalat neuvottelevat oman sopimuksensa, päänavaus asettaa muille sopimuksille käytännössä raamit.
– Työnantaja on onnistunut ajamaan läpi mallin, jossa päänavaus määrittää kustannusvaikutuksen kaikille aloille. On vaikea nähdä, että tästä juuri poikettaisiin. Tämä on huono asia, sillä tässä eivät alakohtaiset tarpeet näyttäydy mitenkään, Oksa sanoo.
Kuva: Wavebreakmedia/Mostphotos