Pääministeri Orpon hallituksen kehysriihestä juuri ennen pääsiäistä julkisuuteen vuotanut suunnitelma poistaa sekä palkansaajien että työnantajien jäsenmaksujen verovähennysoikeus ei saanut aikaan hurraahuutoja kummallakaan puolella työmarkkinapöytää.
Työmarkkinaosapuolten nihkeä suhtautuminen maan hallituksen keinoon hakea liikkumavaraa julkisen talouteen on ymmärrettävä. Kyse on veronkorotuksesta jäsenmaksuja ammattiliitoille maksaville palkansaajille ja työnantajajärjestöille samoja maksuja maksaville yrityksille.
Toinen, ja varsinkin palkansaajien huoli on verovähennyksen poistamisen vaikutus palkansaajien ja työnantajien järjestäytymiseen. Mikäli suunnitelma murentaa järjestäytymishalukkuutta entisestään, vaikutukset työmarkkinoille voivat olla kauaskantoisia.
Työmarkkinajärjestöjen verovähennysoikeuden poistaminen ei ajatuksena ole uusi, siitä on puhuttu aina silloin tällöin vuosikymmeniä. Välillä on haluttu poistaa vähennysoikeus vain palkansaajilta, häveliäisyyssyistä useimmin molemmilta. Idea on harvakseltaan noussut esiin ja yleensä vain silloin, kun maassa on ollut porvarihallitus.
Pitkä on jo tehtyjen työelämä-heikennysten lista.
Ammatillisen järjestäytymisen verovähennysoikeuteen on helppo löytää perusteita. Ainakin tähän saakka valtiovalta on pitänyt järkevänä, että työmarkkinaosapuolet neuvottelevat ja ratkovat yhteisiä asioita yhdessä, saman pöydän ääressä. Verovähennysoikeus on kannuste sekä palkansaajille että työnantajille vaalia ja kehittää suomalaista työmarkkinajärjestelmää.
On vahinko, jos verovähennysoikeuksen poistaminen vähentää palkansaajien ja työnantajien järjestäytymishalukkuutta entisestään, mikä voi toki olla joidenkin idean ajajien ääneen lausumaton tavoite. Se murentaa työehtosopimusten yleissitovuutta ja työntekijäjärjestöjen mahdollisuuksia huolehtia palkansaajien työehdoista.
Maan hallitus on vaalikauden puoliväliin mennessä myllertänyt suomalaista työelämää ennenkokemattomalla tavalla. Saamapuolella ei ole ollut ainakaan palkansaaja, sen verran pitkä on jo tehtyjen työelämäheikennysten lista. Niiden jatkoksi on vielä tulossa hallitusohjelman ulkopuolelta iso, kysymyksiä ja pelkoja herättävä muutos.
Julkisen keskustelun perusteella yhteiskunnassa lähes kaikki pitävät järjestäytyneitä työmarkkinoita, sopimusyhteiskuntaa ja tasapainoista neuvottelujärjestelmää tavoittelemisen arvoisina ja tärkeinä. Valitettavasti välillä tuntuu siltä, että kaikin ajoin puheet ja teot eivät kohtaa, ei ainakaan kaikilla.
Suomalaisille työmarkkinoille työnnetään uudistuksia uudistusten perään niin hengästyttävällä tahdilla, että heikkopäisempää heikottaa. Eiköhän työmarkkinauudistuksissa ala jo olla vuoden tai kahden tuumaustauon paikka.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
