Fennovoima kutistuu mikroyritykseksi
22.6.2022Fennovoima käynnisti toukokuussa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut, jotka päättyivät eilen.
Fennovoima käynnisti toukokuussa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut, jotka päättyivät eilen.
Satamassa kelluvan aluksen kapasiteetti riittää kattamaan sekä Suomen että Viron maakaasutarpeet.
Yhtiö on käynnistänyt koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut.
Pohjois-Pohjanmaalle suunnitellaan sadan megawatin Callio Solar Park -aurinkovoimalaa, joka tuottaa sähköä Pyhäsalmi Minen rikastamolle.
Vesivoimalan generaattoreiden tuottama lämpö saadaan tulevaisuudessa hyödynnettyä.
Simon Sarvisuolla on valmistunut lähes täyteen tuotantokuntoon 27 tuulivoimalan tuulipuisto.
Biokaasun tuotanto vähentää aikanaan riippuvuutta ulkomaisesta energiasta.
Valtioneuvosto on myöntänyt tutkimusluvat kolmelle merituulivoimahankkeelle avomerelle Suomen talousalueella.
Lahti Energia ja Nordic Ren-Gas selvittävät power-to-gas-tuotantolaitoksen toteutettavuutta Lahteen Kymijärven voimalaitoksen kylkeen.
Fortum ja Helen investoivat yhdessä tuulivoimaan. Närpiön ja Kristiinankaupungin ympäristöön rakennetaan kaksi tuulipuistoa, Pjelax-Böle ja Kristinestad Norr.