Yritystukien uudistamiseen kohdistuu paineita
21.10.2025Akava Worksin selvitys karsisi vanhaa säilyttäviä yritystukia ja uudistaisi tukien myöntämisperusteita.
Akava Worksin selvitys karsisi vanhaa säilyttäviä yritystukia ja uudistaisi tukien myöntämisperusteita.
Uusia työlupia myönnettiin viime vuonna noin 11 000, joka on noin 4 000 vähemmän kuin vuonna 2023 ja 5 000 vähemmän kuin vuonna 2022.
Akava haluaa parantaa työttömien mahdollisuuksia opiskeluun.
Suomen bruttokansantuote kääntyy kasvuun maailmankaupan mukana.
Akava Worksin tekemien laskelmien perusteella Suomen kustannuskilpailukyky paranee tänä vuonna yli kolme prosenttia viime vuodesta.
Mielenterveysongelmia on paljon, mutta oikealla tuella niiden ei pitäisi estää työntekoa.
Korkeakoulutettuja työttömiä oli heinäkuussa enemmän kuin kesällä 2020.
Korkeakoulutettujen työttömyys lähestyy korona-ajan huippua.
Työttömyys ja lomautusten määrä on kasvanut nopeasti tekniikan alalla. Työpaikkoja on silti yhä paljon.
Erityisasiantuntijat ja tutkijat, jotka muuttavat Suomeen EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta, keskittyvät Uudellemaalle ja ict-alalle.