Tällä kertaa kaikki on toisin
4.6.2025Tekoäly tulee, mutta olemmeko valmiita? Varmaa on, että moni työ ja sen tekemisen tavat muuttuvat. Työpaikkoja myös katoaa.
Tekoäly tulee, mutta olemmeko valmiita? Varmaa on, että moni työ ja sen tekemisen tavat muuttuvat. Työpaikkoja myös katoaa.
Viime viikon loppu toi kolmelle sopimusalalle pitkään neuvotellut työehtosopimukset. Uudet sopimukset sisältävät tien kohti seuraavaa sopimuskautta.
Mielenterveyteen liittyvät sairaudet ovat yhä useammin työkyvyttömyyden syy. Tarvitsemme kipeästi tekoja, joilla pidämme ihmiset mieleltään terveinä.
Teknologiateollisuudessa kaksi henkilöstöryhmää on sopinut työehdoista, mutta ylemmille toimihenkilöille on toistaiseksi tarjottu lähinnä lämmintä kättä. Neuvotteluissa hiertää etenkin yleiskorotuksen suuruus.
Vale, emävale, tilasto: ekonomisti saa inflaatioluvuilla todistettua, kuinka pienellä palkankorotuksella ostovoima kasvaa. Asian voi nähdä toisinkin.
Maan talous kaipaa sekä investointeja että kulutusta. Ostovoimaa parantavat palkankorotukset ovat talouskasvun kannalta tarpeellisia.
Sivilisaatiot ja työehtosopimukset muistuttavat toisiaan. Vaikka kumpikin syntyy periaatteessa tyhjältä pöydältä, silti niiden perusrakenteeseen jää jotakin vanhasta.
Syksyn neuvottelukierros on virallisesti avattu. Neuvottelut etenevät tuttua kaavaa. Ensin vaihdetaan tavoitteita ja sen jälkeen ryhdytään etsimään niistä kompromissia.
Insinööriliiton kevään tutkimus osoittaa karulla tavalla ikääntyneiden aseman työmarkkinoilla. Työllistyminen huononee iän myötä.
Laulun mukaan karavaanari on kaikkien kaveri, mutta onko asuntovaunulla matkailu harrastus vai elämäntapa? Tai sitten jotain siltä väliltä.