Moilala perkaa kirjassaan vaatetuotannon vastuullisuutta.
Bales tarkastelee kirjassaan nykyajan orjuutta.
Insinööri-lehti

Onko jalassasi tappajafarkut

Hiekkapuhallus on kielletty Euroopan unionissa, siksi vaarallisten muotivaatteiden kuten hiekkapuhallettujen farkkujen tuotanto on siirtynyt köyhempiin maihin.

Erityisesti Bangladeshissä valmistuttaminen on edelleen hyvin halpaa, toteaa Outi Moilala vastailmestyneessä kirjassaan ’Tappajafarkut – Ja muita vastuuttomia vaatteita’.

Puolet Suomeen tuoduista vaatteista on tullin tilastojen mukaan kiinalaista alkuperää. Muut Aasian maat muodostivat viidenneksen ja Bangladeshin osuus oli lähes kymmenen prosenttia vuonna 2010. Euroopan osuus oli noin kolmannes.

Bangladeshissä on 1 566 vaatetehdasta ja 20 kansanedustajaa omistaa valtaosan niistä. Toistuvat tulipalot, tehtaiden romahdukset ja työtapaturmat ovat arkipäivää Bangladeshin vaatetusteollisuudessa.

Tappajafarkut kuvaa, kuinka monissa vaatetehtaissa turvallisuusmääräyksistä ei välitetä, koska se voisi vaarantaa tehtaan tilaukset. Alipalkatuilta työntekijöiltä riistetään poliittiset oikeudet, jotta palkat saataisiin pidettyä alhaisina. Lapset altistuvat tappaville taudeille kuten kivipölykeuhkosairauksille hiekkapuhaltaessaan farkkuja.

Viimeisin onnettomuus tapahtui tällä viikolla, kun Aswad Composite Mills -yhtiön tehdas tuhoutui tulipalossa pääkaupungin Dhakan lähellä. Palossa kuoli kymmenen henkeä ja yli 50 ihmistä loukkaantui. Amerikkalaisyhtiö Wal-Mart oli palossa tuhoutuneen tehtaan suuri asiakas. Rana Plaza -tehtaan romahdus surmasi huhtikuussa yli 1 100 työntekijää.

Tappajafarkut kertoo myös, mitä kuluttaja voi tehdä, jotta vaateteollisuudesta saataisiin eettisempi. Se ohjeistaa, että boikotti ei välttämättä ole oikea keino. Sen sijaan yrityksille pitäisi antaa aktiivisesti palautetta, joka ohjaisi niitä vastuullisempaan suuntaan.

Julkaisutilaisuudessa Moilalan kanssa oli keskustelemassa yhdysvaltalainen tutkija Kevin Bales. Hän tarkastelee Nykyajan orjat -teoksessaan jokapäiväisten tuotteidemme valmistuksen taustalla vallitsevaa orjuutta.

Suuryhtiöt työturvallisuustalkoisiin

Tehtaiden surkea työturvallisuus on saanut teollisuusalojen kansainvälisen ammattiliiton IndustriALLin taivuttelemaan joukon Bangladeshissa vaatteita teettäviä suuryhtiöitä mukaan työturvallisuustalkoisiin.

Tavoitteena on tarkastaa kaikki Bangladeshin vientiin tuottavat vaatetehtaat ja käynnistää niissä palo- ja rakennusturvallisuutta parantava korjausohjelma.

Accord-nimellä tunnettuun sopimukseen on liittynyt jo 91 kansainvälistä yhtiötä. Accord on kerännyt luettelon lähes 1 600 Bangladeshissa vientiin tuottavasta vaatetehtaasta, joissa työskentelee yli kaksi miljoonaa työntekijää. Hanke aloittelee tehdastarkastuksia, jotka on määrä viedä läpi yhdeksän kuukauden kuluessa.

IndustryALL-ammattiliitto käynnistää pääsihteeri Jyrki Rainan mukaan samaan aikaan Bangladeshissa alan työntekijöiden uusinta järjestäytymiskampanjaa.

Vapaiden ja työntekijöitä aidosti edustavien ammattiliittojen toiminta Bangladeshin vaatetehtaissa on tähän asti erilaisin painostustoimin estetty.
Ammattiliittojen mielestä myös Bangladeshissa vaatteita teettävien yritysten pitää omissa hankintaehdoissaan edellyttää, että tehdas kunnioittaa työntekijöiden oikeutta järjestäytyä.

Teksti ja kuvat: Ilona Mäenpää, Insinööriliitto