Festivaaleilla oli mahdollisuus tutustua erilaisiin näytteilleasettajiin kuten kehitysyhteistyöjärjestöihin ja eri maiden Suomi-yhdistyksiin. Myynnissä oli käsitöitä ja muita tuotteita ympäri maailmaa. Ruokaa oli tarjolla noin 70 kojussa; saatavilla oli bangkokilaisesta ja venetzuelalaisesta katukeittiöstä kurdiherkkuihin ja kainuulaismuikkuihin.
Insinööriliitto oli mukana yhtenä noin tusinasta liitosta Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASKin teltassa. Siellä liitot esittelivät muun muassa ompelijoiden työoloja Bangladeshissä ja filippiiniläissairaanhoitajien taitoja.
Insinööriliiton asiamiehet keskustelivat ständillä vierailijoiden kanssa asioista laidasta laitaan. Tutkimuspäällikkö Aila Tähtitannerin arvion mukaan yksi yleisimpiä keskustelunaiheita oli hämmästely, kuinka monessa insinöörit ovat mukana – niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin.
Kyselyjä tuli paljon myös ulkomaalaisten mahdollisuuksista kouluttautua insinööriksi Suomessa.
Teknikon huoli jälkipolvesta
Kahden insinöörin isäksi esittäytynyt eläkeläinen oli huolissaan suomalaisesta koulutuspolitiikasta. Teknikkona elämänuransa tehnyt mies kertoi, että hän on ensimmäistä sukupolvea, jolla oli mahdollisuus kouluttautua opintolainan ja opiskelija-asuntojen tukemana.
Omat lapset ovat kulkeneet insinööreiksi eri teitä. Toinen meni lukion, toinen ammattioppilaitoksen jälkeen ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Nyt jälkimmäistä reittiä suunnitellaan muutettavan, kenties jopa poistettavan.
Eläkeläinen korosti liittojen yhteiskuntavastuuta ja tarpeellisuutta. Liittoja tarvitaan muun muassa sen tähden, että Suomessa irtisanominen on liian helppoa. Hän on seurannut yt-neuvottelukierroksia lähipiirin työpaikoilla.
– Tärkeintä on kuulua liittoon, 1960-luvulla valmistunut teknikko summasi liiton ständillä.
Teksti ja kuvat: Kirsi Tamminen, Insinööriliitto