Kunta-alan neuvottelut alkoivat jo tammikuussa, mutta vieläkään ei ole valmista.
Insinööri-lehti työmarkkinat

JUKO vaatii kuntakriisiin erillisratkaisua

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edellyttää, että kriisiytyneessä kuntasovittelussa ryhdytään valmistelemaan erillisratkaisua, kun valtakunnansovittelijan sovintoesitys ei käynyt kaikille osapuolille.

– Vaadimme Kuntatyönantajaa palaamaan neuvottelupöytään niiden järjestöjen kanssa, jotka ovat valmiita etsimään ratkaisua ja sopimaan. On kohtuutonta, jos työntekijät eivät pääse eroon kikystä, eivätkä saa edes yleisen linjan palkankorotuksia, painottaa JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

JUKO tähdentää, että Kuntatyönantaja ei voi jättää koko kunta-alaa panttivangiksi sen vuoksi, että Tehy ja Super ovat hylänneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan esityksen kuntien yleiseksi virka- ja työehtosopimukseksi sekä pääsopimuksen uudistamiseksi.

– Erillisratkaisu on mahdollinen, koska kunnallinen pääsopimus eli neuvottelumenettelyä koskeva sopimus on päättynyt kokonaan, sanoo JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Sopimusneuvotteluihin ja sovitteluun ovat osallistuneet JUKO, Julkisen alan unioni JAU, johon kuuluvat JHL ja Jyty, Sote, johon kuuluvat Super, Tehy ja Suomen pelastusalan ammattilaiset sekä KT Kuntatyönantajat.

Pitkään jatkuneet neuvottelut

Kuntien noin 420 000 palkansaajan virka- ja työehtosopimuksista on neuvoteltu tammikuun puolivälistä lähtien. Heistä joka kolmas kuuluu akavalaiseen liittoon ja on JUKOn sopimusten piirissä. Kuukausi sitten työehtokiistan osapuolet pyysivät vapaaehtoista sovittelua.

JUKOn kuntasektorin sopimusalat ovat kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES, kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES, kunnallinen lääkärien työehtosopimus LS ja kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS.

JUKO edustaa työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. Järjestö edustaa myös Insinööriliiton julkisella sektorilla työskenteleviä jäseniä.

Yli puoli miljoonaa edustettavaa

JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella. Yhteensä JUKOn sopimusten piirissä on noin 588 000 palkansaajaa.

Toistaiseksi sopimukset on saatu yliopistoille, valtiolle ja Kansallisgalleriaan. Neuvottelut jatkuvat Avainta-aloilla ja Työterveyslaitoksella. Myös kirkon sopimusneuvottelut ovat siirtyneet sovitteluun.