Ruuhkavuodet voivat vaikeuttaa työssä jaksamista ilman joustoja.
Insinööri-lehti

Elämäntilanne nousee työasiaksi

Outokummun metallissa puhutaan muun muassa perhe-elämästä, jos näyttää siltä, että se häiritsee työssä jaksamista.

Outokummun kaupungissa toimiva perheyritys otti osaa Työkaari kantaa -hankkeeseen, jonka tavoitteena on tukea työntekoa eri-ikäisenä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Tulokset ovat olleet hyviä, sillä viimeisten kolmen vuoden aikana sairaspoissaolojen määrä yrityksessä on saatu puolitettua.

– Jos perheen tilanne vaikuttaa terveyteen, se on myös työpaikan asia, linjaa talousjohtaja Soile Rissanen.

Yksi työhyvinvointia parantanut seikka on ollut palautumisen varmistaminen. Työterveydessä on käynyt ilmi, että osa työntekijöistä on nukkunut huonosti, ja osasyynä siinä on ollut kaksivuorotyö. Ratkaisuksi työnantaja tarjoaa yksilöjoustoja, jotka sovitaan aina henkilökohtaisesti.

– Etukäteen voi sopia esimiehen kanssa, että työvuoro joustaa esimerkiksi päiväkotihärdellin mukaan, Rissanen kertoo.

Esimies ottaa puheeksi

Automaattisesti työnantaja ei kuitenkaan utele perhe- tai muista vapaa-aikaan ulottuvista asioista. Aloite keskusteluun voi tulla työntekijältä itseltään tai kollegalta tai esimieheltä, jos he epäilevät ongelmaa. Periaatteena on varhainen puuttuminen.

– Ei meillä kovin avoimesti perhe-elämästä puhuta, arvioi työsuojeluvaltuutettu Ville Hirvonen.

– Esimiestyö on meillä niin mutkatonta, että jos jotain perhe-elämästä nousee esiin, se tulee esimiehen kautta, Rissanen lisää.

Työntekijöiden terveyttä on pyritty parantamaan monella tavalla. Osa työntekijöistä on ollut mukana sykkeenseurannassa, joka on epäsuorasti auttanut parantamaan unen laatua. Lisäksi työterveyden fysioterapeutti käy työpaikalla kerran viikossa.

Rissanen ja Hirvonen kertoivat työhyvinvoinnin eteen tekemästään työstä Työkaari kantaa -hankkeen seminaarissa eilen Helsingissä.

Palkatonta saa helposti

Tietotyössä joustoista on helppo sopia. Työaikaa voi siirtää tai työtä voi tehdä etänä. Poikkeustilanteissa voi saada vapaata, ja jollei perustetta palkalliselle vapaalle löydy, palkatontakin saa.

– Jos työntekijällä on esimerkiksi perheessä jokin sairaus, joka vaatii erityisjärjestelyjä, joustoihin on suhtauduttu meillä hyvin, kertoo Fujitsun pääluottamusmies Liisa-Johanna Pesonen.

Asiantuntijatehtävissä jaksamisen vaarana on myös se, että työntekijät hoitavat työasioita vielä vapaa-ajankin puolella. Se näkyy etenkin Fujitsun kaltaisessa kansainvälisessä yrityksessä, jossa samassa tiimissä saattaa olla työntekijöitä eri puolilta Eurooppaa.

– Kun Suomessa työt loppuvat neljältä, Euroopassa ollaan töissä vielä pari tuntia ja työpäivä helposti venyy, Pesonen varoittaa.

Teksti: Janne Luotola, Insinööriliitto
Kuva: Mostphotos