Insinööri-lehti

Mies ja sammakko

Olen elänyt osan elämääni sammakon kanssa. Ja elän edelleen. Joku voi kauhistua, joku ihastua. Joku perheeni tunteva voi pitää minua hirviönä, mutta niin se vain nyt on.

Sammakkoni on muumio. Harrastusteni takia säilytän autotallissani voiteluaineita peltiämpärissä. Sellaisessa, joita tamperelainen Galvanoimis Oy valmisti 1903 vuodesta alkaen. Sittemmin kotimainen valmistus on lopetettu ja joudumme tyytymään tuontitavaraan.

Mutta palataan asiaan eli sammakkoon. Noin 30 vuotta sitten olin autotallissa ja tarvitsin vaseliinia, mahtoiko olla joku lukuisista laakerinvaihdoista menossa. Siitä sitten galvanoidulle voiteluainesangolle täyttämään vaseliinipatruunaa.

Ja siellä se oli, sammakko, joka oli menettänyt henkensä silkkaa uteliaisuuttaan. Sammakkohan on eläin, joka pystyy kiipeämään jopa pitkin lasia, mutta tällä kertaa hyvin vaseliinilla rasvatut räpylät olivat ilmeisesti estäneet kipuamisen.

Edellinen puheenjohtaja taisi vähän paheksuakin.

Siirrettyäni sammakon sangosta pois totesin sen muumioituneen tai palsamoituneen melko hyvin. Saatoin laskea sen kylkiluutkin pingottuneen nahkan läpi. Laskujeni mukaan niitä on viisi molemmin puolin.

Sammakko kuivui kuutisen viikkoa, jonka jälkeen se ei enää tihkunut rasvaa. Edesmennyt eläin oli valmis lähtemään matkaan mukaan. Kehystin muumioituneen sammakon ja se sai paikan silloisen työhuoneeni seinältä Tampereen Hatanpäällä. Yhdessä saimme välillä ihailla Pyhäjärven välkettä.

Vaihdettuani työpaikkaa suhteemme ei hajonnut, vaan sammakko seurasi mukanani Itä-Pasilaan. Siellä näkymät ikkunoista vaihtelivat harmaan viidessäkymmenessä eri sävyssä. Seurasimme muun muassa Pasilan aseman rakennustyömaan edistymistä tiiviisti.

Seinällä taulussa roikkuva sammakko hämmästytti jopa liiton edellistä puheenjohtajaa. Hän taisi taidemieltymyksiäni vähän paheksuakin, eihän seinällä ollut Palmua eikä Särestöniemeä, vaan silkkaa Naturaa. Makunsa kullakin.

Suhteeni sammakkooni on siis pitkä. Nyt olen kuitenkin päättänyt erota. 47 työvuoden jälkeen jään eläkkeelle, ja minä lähden, mutta sammakko saa jäädä.

Sammakollani lienee vielä tehtävää Pasilan työhuoneessani, jonka seinälle sen jätän. Jätän myös hyvästit hienolle työyhteisölle ja sille työsaralle, jota tässä on yhdessä kuokittu. Sen sarkaojista ei sammakoita ole toivon mukaan kovin paljon löytynyt.

Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija