Insinööri-lehti

YTN: Asiantuntijatyö pitää saada työaikalain piiriin

Työaikalain uudistamisen valmistelu on parhaillaan käynnissä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN edellyttää, että uudistuksessa huomioidaan asiantuntijatyön erityispiirteet ja että asiantuntijatyö kuuluu jatkossakin työaikalain piiriin. Lain uudistaminen on tarpeen, sillä nykyinen työaikalaki soveltuu huonosti asiantuntijatyöhön.

– Nykyisellään muualla kuin työpaikalla tehty työ jää huomioitta, mikä johtaa ylisuuriin työmääriin sekä palkattomaan työhön, sanoo puheenjohtaja Heikki Kauppi.

– Varovaisenkin arvion mukaan ylemmät toimihenkilöt tekevät vuositasolla noin 900 miljoonan euron edestä palkatonta työtä, kun työpaikan ulkopuolella tehtyä työtä ei tunnisteta, Kauppi huomauttaa.

Työajaksi on luettava kaikki se aika, jolloin ollaan työantajan käytettävissä riippumatta siitä, missä ja milloin työtä tehdään. Uuden työaikalain on oltava kaikille tasapuolinen, joka mahdollistaa työntekijöille samat oikeudet. Työaikapankkien käyttöönotosta ja järjestelmän peruspiirteistä on säädettävä laissa. Lain soveltamisalueen on oltava laaja ja säädöksistä voidaan poiketa ainoastaan työehtosopimuksiin perustuen.

– Olennaisinta lain uudistamisessa on, että kaikilla on oikeus työaikaan, toteaa Kauppi. – Ylemmät toimihenkilöt toimivat vaativissa työtehtävissä ja siksi myös heidän jaksamisestaan on huolehdittava. Jo yksin työsuojelullisesta näkökulmasta asiantuntijoillekin on turvattava riittävä palautuminen sekä lepoajat, Kauppi summaa.