Tulevaisuudessa tekoäly voi helpottaa kohtaanto-ongelmaa. Työmarkkinatori-kokonaisuuteen etsitään parhaillaan tekoälytoteutusta, jonka avulla työnhakija löytäisi töitä nopeammin ja tunnistaisi omaa osaamistaan ja sen puutteita paremmin.
Työelämän palvelut yhdelle luukulle tuova Työmarkkinatori.fi-palvelu hakee haastekilpailun kautta käyttäjää palvelevaa tekoälyratkaisua.
– Tekoäly voi auttaa siinä, että ihminen löytää Työmarkkinatorin kautta uuden työn nopeammin ja helpommin, työministeri Jari Lindström sanoo.
Tekoäly antaa mahdollisuuksia esimerkiksi siihen, että ihmiset saavat Työmarkkinatorin kautta vinkin siitä, että oma osaaminen ja kiinnostus antaisivat pienellä lisäkoulutuksella mahdollisuuden työllistyä ammattiin, jossa on hyvät työllistymismahdollisuudet. Visiona on, että palvelu osaisi tulevaisuudessa varoittaa ihmistä jo siinä vaiheessa, kun alan työpaikkojen vähenemisuhka on tunnistettu.
– Tässä on kaikki mahdollisuudet onnistua pienentämään kohtaanto-ongelmaa merkittävästi. Muutoin on riskinä, että ongelma pahenee, sillä tulevaisuudessa työnkuvat tulevat muuttumaan ja uutta osaamista tarvitaan nopeasti, Lindström sanoo.
Työmarkkinatori on työ- ja elinkeinohallinnon ylläpitämä työnvälitysalusta. Kokonaisuudesta on tällä hetkellä toiminnassa ensimmäinen osa, Hakupalvelun betaversio. Palvelun ydinosat ovat käytössä vuoden 2020 alusta.
Insinööriliiton jäsensivujen Työpaikkatorilla on tarjolla insinööreille ja tekniikan ammattilaisille suunnattuja avoimia työpaikkoja. Työpaikkatori on jäsensivuilla ja vaatii kirjautumisen.