Insinööri-lehti

Osaamisen ennakointifoorumi aloittaa toimintansa

Osaamisen ennakointiryhmät jatkavat aiemmissa koulutustoimikunnissa tehtyä työtä ja mahdollistavat koulutuksen ja työelämän välisen valtakunnallisen tason vuoropuhelun ja sen kehittämisen.

– Yritykset ja työntekijät toimivat globaalissa ympäristössä, jossa osaamista ja kykyä uuden oppimiseen täytyy kehittää koko ajan, sanoo Opetushallituksen johtaja Anni Miettunen.

– Lisäksi lähivuosina työmarkkinoilta poistuu runsaasti ammattitaitoista työvoimaa. Samalla tarvitaan uudenlaista ja monipuolista osaamista tulevaisuuden työhön ja kasvualoille, hän jatkaa.

Opetushallitus on nimennyt jäsenet Osaamisen ennakointifoorumin ennakointiryhmiin nelivuotiskaudeksi 1.1.2017–31.12.2020 opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti.

Ennakointiryhmiä on yhdeksän ja ne edustavat eri aloja. Ryhmät osallistuvat laadulliseen ja määrälliseen ennakointityöhön sekä analysoivat ennakointitiedon pohjalta työelämän muuttuvia ja uusia osaamistarpeita ja niiden vaikutuksia koulutuksen kehittämiseen eri koulutusasteilla. Lisäksi ryhmät seuraavat, että koulutusjärjestelmä tarjoaa kattavan mahdollisuuden hankkia työelämän erilaisissa tehtävissä tarvittavan osaamisen.

Ennakointiryhmässä ovat edustettuina työnantajat, työntekijät ja yrittäjät, ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja korkeakoulut, opetushenkilöstö, alan tutkimuksen edustajat ja opetushallinto.

Akavaa edustaa Insinööriliiton johtaja Hannu Saarikangas teknologiateollisuus ja -palvelut sekä prosessiteollisuus ja -tuotanto -ryhmissä.