Pilotissa tehdään reikäpaikkauksia kuluvan talven ja tulevan kevään aikana. Tarkoituksena on saada kestäviä reikäpaikkauksia nopeasti millä kelillä tahansa.
Paikkaustyössä etualalla kulkee massa-auto ja takana törmäysvaimentimella varustettu suoja-ajoneuvo. Kuumamassa tehdään massa-auton sekoittimella ja uutta massaa voi tehdä tienpäällä tarpeen mukaan lisää. Paikkausmassa tiivistetään kuumennettuun reikään koneellisesti.
– Tämä paikkausmenetelmä on ainakin osittain korvaajaehdokas talviajan yksittäisten reikien öljysora- ja valuasfalttipaikkauksille. Pilottiurakan aikana saadaan kokemuksia eri työtavoilla ja materiaaleilla tehdyistä paikkauksista, minkä perusteella menetelmälle löytyvät soveltuvat käyttökohteet, ylläpitovastaava Markus Simonen Keski-Suomen ely-keskuksesta kertoo.
Ensimmäinen testipaikkaus tehtiin maantielle 630 Kuikan lavan suunnalla. Työn aikana pakkasta oli noin -14 astetta. Myös vilkkaammille väylille on jo ennätetty, sillä maantielle 637 Leppävedellä sekä valtatielle 4 Leivonmäellä on tehty yksittäisten reikien paikkausta.
Talvella päällysteet ovat kovilla useasti toistuvan veden jäätymisen ja sulamisen vuoksi. Reikiä voi syntyä hyvin yllättäen, ja niiden paikkaaminen kestävästi huonoissa olosuhteissa on vaikeaa.
Kuva: Puuppolan Konepalvelu