Gasgrid Finland ja Fortum ovat allekirjoittaneet esisopimuksen Suomen ensimmäisen kelluvan lng-terminaalialuksen, Exemplarin, sijoittamisesta Fortumin Inkoon satamaan.
Inkoossa on tarkoitukseen sopiva syväsatama lähellä putkilinjoja, joita pitkin kaasu jaellaan teollisuus- ja muiden sektoreiden loppukäyttäjille Suomessa, Virossa ja Itämeren alueella. Tämä kehitys auttaa alueen maita irtautumaan venäläisestä putkikaasusta.
Gasgrid vuokraa kelluvan lng-terminaalialuksen Excelerate Energy -yhtiöltä kymmenen vuoden ajaksi ja pyrkii saamaan terminaalin käyttöön jo ensi talvena. Aluksen kapasiteetti riittää kattamaan sekä Suomen että Viron maakaasutarpeet. Kaasutoimitukset Venäjältä Suomeen keskeytettiin toukokuussa.
Fortumin Inkoon satamaan on pääsy sopivaa väylää pitkin, sillä on käyttövalmis satamalaituri, se sijaitsee lähellä Suomen ja Viron välistä Balticconnector-kaasuputkea ja se on käytettävissä lyhyellä varoitusajalla. Lisäksi Inkoon satamalle on tehty tarvittavat ympäristövaikutusarvioinnit jo vuosina 2014–2015.
Kuva: Fortum