Finnpulp ilmoitti eilen aloittaneensa biotuotetehtaan perussuunnittelun Kuopion Sorsasaloon. Korkein hallinto-oikeus vahvisti kaavan tämän vuoden tammikuussa. Maailman suurimman pelkästään havupuun käyttöön perustuvan biotuotetehtaan perussuunnittelu kestää noin vuoden.
Nyt alkanut työ on esivaihe, jonka pohjalta yhtiön tavoitteena on tehdä lopullinen investointipäätös ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Samalla alkaisivat myös rakennustyöt tehdastontilla.
Finnpulpin omistajat rahoittavat noin 15 miljoonan euron esisuunnitteluvaiheen. Ennen suunnittelun aloittamista yhtiö on laajentanut omistuspohjaansa. Yhtiön yhdeksi omistajaksi tuli Kiinan merkittävin pehmopaperivalmistaja Hengan International. Yhtiön omistusosuus on 36,5 prosenttia osakekannasta.
Aluehallintovirasto myönsi Finnpulpille ympäristöluvat Kuopion Sorsasaloon suunnitellulle tehtaalle viime vuoden maaliskuussa. Saadut lupaehdot ovat tiukimmat, mitä Suomessa ja maailmalla toimiville alan laitoksille on asetettu. Lupiin on kuitenkin tehty valituksia, jotka ovat nyt Vaasan hallinto-oikeuden käsittelyssä. Ratkaisua niihin odotetaan tulevan kesän aikana.
Finnpulpin hankkeesta tulee toteutuessaan maailman suurin havusellutehdas. Kokonaisuudessaan 1,4 miljardin euron tehdasinvestoinnin työllisyysvaikutus hankevaiheessa on 5 700 henkilötyövuotta. Valmiin biotuotetehtaan vaikutus Suomen vientituloon on yksi prosentti, työllisyyteen 1 500 vakituista työpaikkaa Pohjois-Savossa ja koko valtakunnallisessa arvoketjussa 3 400. Toiminnan käynnistyttyä tehdasalueella tulee työskentelemään 200 henkilöä.