Naisten ja miesten palkkaero kaventuu hitaasti, mutta varman oloisesti, kertovat Akavan tilastot, jotka perustuvat Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston 2014 aineistoon. Samapalkkaisuuden edistämisessä ollaan Suomessa kuitenkin nyt kriittisessä pisteessä.
– Hallituksen tähänastiset toimet tasa-arvopolitiikan saralla ovat olleet kurjistavia, sillä leikkaukset kohdistuvat lähinnä naisvaltaisille aloille ja naisiin. Sipilän hallitus on leikkauspolitiikallaan rapauttamassa niitäkin suomalaisen yhteiskunnan perusteita, jotka ovat tärkeitä naisten kokoaikaiselle työssäkäynnille. Jos suunta ei muutu, palkkatasa-arvo uhkaa ottaa takapakkia, arvioi Akavan asiantuntija Tarja Arkio.
Euroopan komission tuoreen tilaston mukaan naisten ja miesten palkkaero on Suomessa suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Komission tilaston mukaan naisten ansiot koko unionin alueella ovat noin 16,3 prosenttia pienemmät kuin miesten, Suomessa ero oli 18,7 prosenttia. EU:n palkkatasa-arvon päivää vietetään 2. marraskuuta.
– Palkkaero on Suomessa kaventunut vuodesta 2006 eniten johtajien ja ylimpien virkamiesten ammattiryhmässä. Tosin täytyy muistaa, että palkkaero oli suurin johtajilla vertailujakson alussa, toteaa Akavan tutkija Joonas Miettinen.
– Palkkaerot vaihtelevat sektorikohtaisesti ja ammattiryhmittäin. Valtion johtajat ja ylimmät virkamiehet on ainoa ryhmä, jossa naisten kokonaisansiot ovat keskimäärin suuremmat kuin miesten. Valtiosektorilla työskentelevän naisjohtajan kokonaisansio on keskimäärin 14 prosenttia suurempi kuin miesjohtajan. Johtajien ja erityisasiantuntijoiden ammattiryhmässä palkkaerot ovat suurimmat kuntasektorilla, jossa naisjohtajan kokonaisansio on 79 prosenttia miehen ansiosta, Miettinen kertoo.
Etsittävä keinoja palkkaerojen kaventamiseksi
Akava haastaa kokeilukulttuurista innostuneen hallituksen etsimään keinoja, joilla maailman koulutetuimpien naisten osaaminen saadaan paremmin työmarkkinoiden käyttöön ja palkkaerot kaventuvat.
– Myös koulutuspolitiikassa on otettava käyttöön uusia keinoja, joilla syvenevä jakautuminen miesten ja naisten aloihin saadaan purettua. Tilastokeskuksen aineiston mukaan ammattien sukupuolittuminen kiihtyy, muistuttaa Arkio.
Akavan tilastot perustuvat Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston 2014 aineistoon. Mukana on kaikkien aineistossa olevien kokoaikatyötä tekevien palkansaajien tiedot, pois lukien yritysten ylin johto. Miesten ja naisten palkkojen vertailussa on käytetty kokonaisasioiden keskiarvoja (euroa/kuukausi). Kokonaisansioihin sisältyy tulospalkkiot.
Erojen kaventumista on verrattu vuoteen 2006, jolloin tuolloin käynnistettiin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteinen samapalkkaisuusohjelma.