Insinööri-lehti

Vireä ikäloppu

Alkossa tai alkoholiostoksilla kaupan kassalla joutuu todistamaan ikänsä, jos näyttää alle 30-vuotiaalta. Eihän ikä näy naamasta vaan paperista.

Mistä sitten tietää, että ihminen näyttää alle 30-vuotiaalta? Ihminen näyttää alle 30-vuotiaalta kai, jos hän näyttää alle 50-vuotiaalta. Ja alle 50-vuotiaalta, jos näyttää alle 70-vuotiaalta, ja niin edelleen.

Kaiketi kolmikymppisen varmimmat tuntomerkit ovat harmaat hiukset, kumarainen ryhti ja rollaattori.

Helsingin Sanomissa kerrottiin 9.1. tutkimuksesta, jonka mukaan itsensä ikäistään nuoremmaksi tuntevat elävät keskimäärin pidempään kuin itsensä ikäisekseen tuntevat. Yli 90-vuotiaat ovat henkisesti keskimäärin 21 vuotta ikäistään nuorempia.

Helsingin Sanomat viittasi jutussaan hollantilaismieheen, joka halusi muuttaa virallisen ikänsä 20 vuotta nuoremmaksi ja samalla siirtää eläkettään saman verran tuonnemmaksi. Kelpo mies!

Entä jos tuntee itsensä ikäänsä vanhemmaksi?

Ikä on vain numero, kuten sanotaan. Mutta jos ikä on vain numero, miksi niin monella on pakottava tarve numeraaliseen nuorennusleikkaukseen? Eikö voitaisi hyväksyä sitä, että myös seitsemänkymppinen voi olla iloinen, hyväkuntoinen ja ammattitaitoinen? Oma eläkeikäni on muutamaa kuukautta vaille 70 vuotta. Aion kannustaa ikätovereitani uhmaamaan aikaa ja pysymään oravanpyörässä, vaikkeivät julistaisi itseään henkisesti teini-ikäisiksi.

Venkoilu iän kanssa aiheuttaa vain otsaryppyjä. Minkäikäisiksi tuntevat itsensä nuorekkaimmat alle kymmenvuotiaat? Voiko henkinen ikä laskea pakkasen puolelle?

Kuinka käy henkiselle iälle, jos elää aikaansa edellä? Olisi kieltämättä kätevää taannehtia henkinen syntymänsä aikakauteen, jossa ei tarvitsisi taistella avantgardististen ajatustensa kanssa muita vastaan vaan voisi nauttia nuoruudestaan ja ajanmukaisuudestaan.

Vaikein tähän soveltavan matematiikan erityisalaan liittyvä ongelma on tämä: mitä käy minunlaisilleni äijänkäppyröille, jotka tuntevat itsensä henkisesti virallista ikäänsä vanhemmaksi?

Synnyin henkisesti 19. toukokuuta 1762, eli olen tätä kirjoittaessani jo 260-vuotias. Samana päivänä syntyi eräs nuoruudessani ihailemani henkilö, joka on uinunut kuopattuna yli kaksisataa vuotta. Hän ja hänen aikalaisensa tekivät paljon asioita, jotka näyttävät minun silmissäni yhä hienoilta. Varmaan siksi olen aina pitänyt itseäni henkisesti vanhana.

Tämä ei estä minua syventymästä tieteen ja tekniikan uusimpiin saavutuksiin tai kehittämästä seuraavan sukupolven viestintää. Näistä samoista teemoista oltiin kiinnostuneita 200 – ja oikeastaan monen monta vuosisataa ja vuosituhatta sitten.

Jos joskus erehdyn möläyttämään, että tunnen itseni alle satavuotiaaksi, kopauttakaa minua kävelykepillä.

Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja