Nyt riitti, ei enää metriäkään enempää! Seison kaatosateessa tunturin kivikkoisessa rinteessä ja heitän painavan rinkan selästäni maahan. Varmuuden vuoksi vielä potkaisen sitä kiukkuisesti ja huudan parhaat kirosanani.
Mikä järjetön ajatus lähteä raahaamaan kilokaupalla tavaraa pitkin metsiä. Miten ikinä olin voinut kuvitella, että tämä on mukava tapa viettää kesälomaa? Olin tehnyt hirvittävän virhearvion, ja sen seurauksena lomani oli täysin pilalla.
Ajatus elokuisesta vaellusretkestä oli syntynyt jo edellisenä talvena, pakkasten ja pimeyden keskellä. Päivät tuntuivat täyttyvän jatkuvasta kiireestä ja loputtomasta puurtamisesta. Stressaavan arjen vastapainoksi tarvittaisiin lomalla kunnon irtiotto ja uusia elämyksiä.
Edellisestä vaelluksesta oli kulunut jo aikaa ja mieli teki jälleen kovasti retkeilemään. Mielessä välkkyivät kuvat taivaanrantaan saakka sinertävinä kumpuilevista tuntureista. Aurinko lämmittäisi ja tuuli puhaltaisi raikkaasti Jäämereltä. Matka taittuisi rennosti omassa tahdissa vailla aikatauluja, vapaana arjen kahleista.
Tartuin rivakasti toimeen. Tutkin iltaisin karttoja ja vertailin reittivaihtoehtoja. Ahmin netin keskustelupalstoilta muiden kertomuksia ja kokemuksia. Tutustuin säätilastoihin ja maastoon.
Toisesta taskusta löytyivät suklaakeksit.
Hain varusteeni kellarikomerosta ja tarkistin niiden kunnon. Punnitsin mielessäni huolellisesti jokaisen esineen tarpeellisuutta, enhän halunnut ottaa kannettavakseni mitään turhaa. Toisaalta täytyi varmistaa, että mukaan tulisi varmasti kaikki tarvittava.
Kevään mittaan kuivasin itse retkiruokaa ja valmistin sytykkeitä. Koin suunnatonta ylpeyttä ja iloa, kun kaikki oli lopulta valmista. Vaelluksesta tulisi takuulla ikimuistoinen, olinhan ajatellut kaikkea.
Palataan alkuun. Retkeä oli takana kolme päivää. Yhtä monta päivää oli satanut tauotta vettä, vastatuuli tuntui piiskaavan kasvoja, kääntyipä mihin suuntaan tahansa.
Rinteillä kiemurtelevat polut olivat jo ensimmäisenä päivänä muuttuneet mutaiseksi ja liukkaaksi kivikoksi, jossa askel lipesi vähän väliä. Huikeiden näköalojen sijaan edessäni avautui vain tummanharmaita pilviä ja sadetta.
Istahdin väsyneenä ja vihaisena kivelle rinkan viereen. Hyvät sadevarusteet ja huolellinen pakkaaminen olivat sentään pitäneet minut ja varusteeni kuivana.
Ojensin käteni rinkan sivutaskuun ja vedin esille termospullon, johon olin keittänyt aamulla kuumaa kahvia. Toisesta taskusta löytyivät suklaakeksit. Kahvitellessani mieli hieman rauhoittui.
Huomasin hiljakseen, että ylitse vyöryvät sadepilvet olivat oikeastaan aika vaikuttava näky. Otin kamerani esiin ja napsin muutaman otoksen myrskystä. Lomakuvani erottuisivat tänä vuonna takuulla joukosta. Autiotuvalle ei ollut enää pitkälti ja jaksaisin kyllä tarpoa vielä muutaman kilometrin.
Seuraavana päivänä aurinko paistoi jälleen ja luonto näyttäytyi kaikessa loistossaan. Matkan jatkuessa keho tottui kantamuksiin ja askel nousi keveämmin. Viimeisenä päivänä mielen täytti haikeus siitä, että retki päättyy liian aikaisin.
Vaelluksia on sittemmin kertynyt kohdalleni lisää, mutta tiukasta ennakkosuunnittelusta olen luopunut. Irtautuminen arjen rutiineista merkitsee usein paitsi uusia maisemia, myös altistumista muutoksille ja ennakoimattomuudelle.
Retkeillessä upeimmat elämykset ovat monesti löytyneet pienen eksymisen sivutuotteena. Onnistuneella lomalla onkin tilaa myös yllätyksille ja sadepäiville. Parhaimmillaan näistä rakentuu tarinoita muisteltavaksi sitten, kun arki taas koittaa.
Elina Ahti
Insinööriliiton työmarkkinatutkija
