Insinööri-lehti

Vain otettu lääke auttaa

Neuvottelut ylempien toimihenkilöiden työehdoista teknologiateollisuudessa sekä suunnittelu- ja konsulttialalla eivät tuottaneet tulosta marraskuun loppuun mennessä. Tulosta ei tullut myöskään tietotekniikan palvelualalla. Kaksi ensin mainittua ei ole sopinut uusia neuvottelutapaamisia, kolmas vielä jatkaa neuvotteluja.

Teknologiateollisuus sekä suunnittelu- ja konsulttiala kertoivat viime perjantaina painostustoimista, joilla pyritään vauhdittamaan neuvotteluja. Aloilla on ylitöiden tekeminen, työasioissa vapaa-ajalla matkustaminen ja plussaldon kerryttäminen kielletty.

Työnantajat ovat tottuneet siihen, että töihinsä hyvin sitoutuneet ylemmät antavat heille joustoja, joiden varassa työ pyörii. Siksi nyt, kun kunnioitus on kateissa, joustoja ei tule antaa.

Kyse on siitä, että Etelärannassa ei ole minkäänlaista halua suojata ylempien toimihenkilöiden ja asiantuntijoiden palkkausta inflaatiolta. Sillä suunnalla on vielä vähemmän havaittu intoa palkkauksen kehittämiseen.

Painostustoimet ovat neuvottelujen penisilliini.

YTN:n tavoite on ostovoimaa kehittävä, yleiskorotukseen painottuva palkkaratkaisu. Kumpikaan näistä tavoitteista ei neuvotteluissa ollut lähelläkään. Johtopäätös on, että osaajapulasta valittavat alat eivät pane rikkaa ristiin huolehtiakseen osaajien palkkauksesta tai ostovoiman säilymisestä.

Euroviisupisteytyksiä takavuosilta mukaillen voi todeta: Ylempien toimihenkilöiden kunnioitus, nolla pistettä.

Alalla työskentelevien on juuri nyt hyvä muistaa, että vain otettu lääke auttaa. Toimilla tähdätään siihen, että neuvottelut voivat jälleen jatkua – ja edetä – tavoitteidemme mukaiseen suuntaan. Tähän päästään vain, jos joustoja ei nyt tarjota työnantajille ja osallistutaan yhteisiin toimenpiteisiin.

Painostustoimet ovat neuvottelujen penisilliini. Kun työnantajaleirissä on vallalla jäykkyyden ja joustamattomuuden epidemia, johon sisältyy vakavia kunnioituksen puutteen oireita, on hyvä tarjoilla huolellisesti mietittyjä, hyvin annosteltuja lääkeitä.

Juuri sitä nyt teemme. Samalla tietenkin toivomme, että oireet katoavat jo näillä tropeilla. Jos tauti jatkuu eikä paranemista näy, on mietittävä vielä tehokkaampien lääkkeiden esiin kaivamista.

On syytä painottaa, että tavoitteemme ovat tässä taloustilanteessa varsin maltilliset. Sekään ei kuitenkaan tunnu riittävän, vaan työnantajan käsityksen mukaan ylempien toimihenkilöiden pitää antaa inflaation nakertaa palkkatasoaan ja hyväksyä se, että osa porukasta jää käytännössä säällisten korotusten ulkopuolelle.

Tämä ei ole mielestämme oikein tai edes kohtuullista. Onko toisen osapuolen taudin nimi sitten ahneus tai välinpitämättömyys, mutta lääkitystä se valitettavasti vaatii.

Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja