Insinööri-lehti

Työmatkaliikunnasta saa hyvän olon työpäivään

Kysyimme muutama vuosi sitten liiton työmarkkinatutkimuksessa, miten jäsenemme pääsääntöisesti kulkevat kodin ja työpaikan välisen matkan. Suosituin kulkuväline oli oma auto, jota kertoi käyttävänsä työmatkaansa kolme neljästä insinööristä.

Pyöräily oli toiseksi suosituinta. Polkupyörällä kulki työmatkansa joka kymmenes insinööri. Julkisia liikennevälineitä käyttäviä oli lähes saman verran, kävelijöitä noin viisi prosenttia. Pääkaupunkiseudulla julkisen liikenteen käyttäminen on muuta Suomea yleisempää.

Oli ilahduttavaa huomata, että moni jäsen hyödyntää päivittäistä työmatkaansa liikkumiseen. Minä kuulun joukkoon. Olen kulkenut työmatkani polkupyörällä jo pian kymmenen vuoden ajan 8–9 kuukautta vuodessa. Vain keskitalvi jää pyöräilemättä, vaikka välillä nastarenkailla tulee ajettua myös talvella.

Matkaa kertyy vajaa kymmenen kilometriä yhteen suuntaan. Työmatkani on vaihteleva. Matkan varrella on merenrantaa ja metsää, mutta myös autotien vierustaa, joten kevään katupöly on valitettavan tuttua.

Kymmenen vuoden aikana pyöräilyn suosio on pääkaupunkiseudulla lisääntynyt todella paljon. Vilkkainta pyöräteillä on touko-, kesä- ja elokuussa. Pyöräteille syntyy jonoja ja välillä meno on jopa kilpailuhenkistä. Sähköpyöräilyn yleistyminen alkoi näkyä toden teolla noin vuosi sitten.

Valitettavasti lisääntynyt pyöräilijöiden määrä ja eri vauhtia ajavat pyöräilijät näkyvät liikenteessä vaaratilanteina. Kiire näkyy joskus kovana tilannenopeutena, ja läheltä piti -tilanteita on tullut nähtyä monia. Onneksi suurin osa autoilijoista ja pyöräilijöistä suhtautuu toisiinsa kunnioittavasti ja toisensa huomioiden, vaikka pyöräilykulttuuri on meillä vielä nuorta.

Minulle pyörällä kuljetusta työmatkasta on tullut henkireikä ja tapa, josta en helpolla luovu. Pyöräilystä tulee niin hyvälle mielelle, että päivä ei voi sujua huonosti.

Työmatkaliikunnasta saa lukemattomia etuja, joista autoilija voi vain haaveilla. Ruuhkavuosia elävä säästää aikaa, kun liikunta hoituu töihin kulkiessa. Ulkoilma ja kevyt liikunta poistavat stressiä, virkistävät ja virittävät aivot työpäivään. Jos uni on jäänyt liian vähälle syystä tai toisesta, väsymys jää työmatkalle.

Sopivasti liikkuva usein pysyy terveempänä kuin liian vähän tai liikaa liikkuva. Pääkaupunkiseudulla autoillessa ruuhkat nostavat verenpainetta ja matkan pituutta ei voi ennakoida, kun ei tiedä, mihin ruuhkaan jää jumiin. Työmatkaliikkuja tekee myös ympäristön kannalta viisaan valinnan.

Toimistotyötä tekevä tarvitsee työn vastapainoksi liikuntaa. Uudet tutkimukset osoittavat, että jo vähäinenkin liikunnan lisääminen edistää terveyttä. Lyhyestäkin pyrähdyksestä siis hyötyy.

Omia rutiineja on hyvä kyseenalaistaa. Uuden rutiinin oppiminen vie aikaa ja alku voi tuntua raskaalta. Kun liikkumisesta on tullut osa arkea ja rutiini, se ei enää vaadi ylimääräistä ponnistelua. Jos haluaa edistää terveyttään ja suorituskykyään ja liikkua työmatkansa tai osan siitä, ei kannattaisi luovuttaa ensimmäiseen vastoinkäymiseen, kuten sateeseen, työvaatteiden unohdukseen tai renkaan puhkeamiseen.

Sitkeys palkitsee ennen pitkää. Pian voi käydä niin kuin minulle, että huomaa autolla töihin tullessaan työtehon ja energiatason olevan matalampi kuin sellaisina päivinä, jolloin on päässyt liikkumaan raittiiseen ilmaan. Kaikkein parasta pyörällä kuljetussa matkassa on se, että vapaa-aika alkaa sillä samalla hetkellä, kun sulkee työpaikan oven.

Jenni Larjomaa
Insinööriliiton tutkimuspäällikkö