Ihmisen elämän kaari on mielenkiintoinen. Itse asiassa kaari on jo sanana elämän yhteydessä käytettynä ajatuksia herättävä.
Onko se kuin Gaussin käyrä vai ammekäyrä? Pohtia voi myös sitä, miten päin se sijoittuu koordinaatistoon. Onko elämä alku ja loppu lähellä y-akselin nollaa vai nurinperin, huiput osuvatkin nuoruuteen ja maallisen vaelluksen loppupuolelle?
Tarkastelu ja pohdinta on syytä jättää omaan elämään. Muiden ihmisten osalta elämän kurvien ja käyrien miettiminen – saati piirtely – on hankalaa, lieneekö edes kohteliasta.
Ajatustyössä oman elon alku osuu vasta noin neljän ikävuoden tietämille. Aika ennen sitä jää ikiajoiksi hämärän peittoon, jos ei sitten turvaudu toisten kertomaan.
Lapsuus oli muistini mukaan onnellista aikaa. Pannaan piste koordinaatistossa sinne ylävasemmalle, kun oletuksena hyvä kasvaa y:n mukaisesti. Kesät olivat lämpimät ja sisaruksista oli seuraa.
Työelämän kohdalla olemme päinvastaisessa tilanteessa. Amme on kaadettu.
Seuraava etappi on kouluun lähtö. Elämässä oli havaittavissa ehkä jo ensimmäisiä laskun merkkejä, sain nimittäin jo toisella luokalla ensimmäisen jälki-istunnon.
Pidimme ystäväni Rahmun kanssa omaa peliämme, ja kunnioitettu opettajamme, nimeltään suomenkieliseen kansakouluun epäsopiva R. Bright sanktioi rattomme.
Elämä eteni. Syystä tai toisesta murrosikäiselle pojalle opintie ei vielä maistunut ja luiska jyrkkeni.
Ei tullut valkolakkia. Tuli sähkärin haalarit ja kouraan puolalaiset työjarrut. No, kyllähän siinä tienasi kohtuullisesti, mutta nuorimies ei nukkunut eikä rahaa mennyt pankkiin.
Armeija kutsui nuorukaista koko lailla kaaren pohjalla, ja siitä alkoikin hienoinen nousu. Tuli vakituinen työ ja oma olo vuokrakämpässä. Vastaan tuli tuleva puoliso ja jälkikasvua alkoi ilmestyä. Kulmakerroin parani. Oli syy olla onnellinen ja merkityksellinen.
Lopulta opiskelukin alkoi maittaa ja tutkintoja tuli toinen toisensa perään. Siinä sivussa oppi nuo koordinaatitkin ja erilaiset käyrän muodot. Oman elon käyrän muoto alkoi olla kohdillaan.
Nyt aletaan olla jo takaisin y-akselin huippuarvoissa. Työuraa on takana yli 40 vuotta ja kuukaudet eläkkeeseen mahtuvat kahden käden sormiin. Ammekäyrähän siitä sitten syntyi.
Pelottavaa on, että työelämän ehtojen ja lakien kohdalla olemme päinvastaisessa tilanteessa. Amme on kaadettu. Liikkeelle on lähdetty joskus 1940-luvulta läheltä origoa ja hitaasti, mutta varmasti kohottu ylemmäksi y-akselilla.
Nyt näyttää pahaksi onneksi siltä, että ammeen takareuna on alkanut laskea. Jos mitään ei tehdä, lähdemme laskettelemaan takapakkia kohti alkutasoa.
Eihän sitä olla vielä saavutettu, eikä toivottavasti saavutetakaan. Jos näin käy, koko työtä tekevän väestön edessä on kohtuuttomia taloudellisia leikkauksia ja työehtojen heikennyksiä.
Eiköhän oteta porukalla ammeen reunasta kiinni ja nostetaan se reuna takaisin paikalleen.
Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija
