Insinööri-lehti

Turvallisuus on kansalaistaito

Työturvallisuus on investointi tuottavuuteen. Tuottavuuden kasvun kautta yritys menestyy, työpaikat säilyvät ja niitä syntyy lisää.

Työturvallisuusajattelu ei ole meillä ihmisillä syntyjään, se pitää meihin tartuttaa. Sen sijaan itsesuojeluvaisto meillä on, vaikka ei aina uskoisi. Sen horjumista olen joskus havainnut pikkujoulujen aikaan taksien ja snagarien jonoissa.

Kouluissa pitäisikin olla turvallisuusajattelusta ja -kasvatuksesta pakollinen kurssi, jolla opetettaisiin perusturvallisuuteen liittyviä asioita. Jos joku kaipaa perusteluja, ne löytyvät kansantaloudesta: jokaisella turvallisuusriskillä on hintalappu.

Työtapaturmien keskimääräiseksi hinnaksi arvioidaan 6 000 €. Tuskin siviilionnettomuudet ovat sen halvempia. Se lienee melkoisen sama, katkeaako kinttu Rukalla vai konepajalla, kuntoon laittaminen maksaa. Eli turvallisuusasioiden omaksumisella ja osaamisella säästyy veroeuroja ja vähän muutakin.

Julkisuudessa on voimakkaasti keskusteltu, että koodaaminen pitäisi olla kansalaistaito. Kansalaistaitoa opetettiin vielä minunkin kouluaikanani, eli vuodesta 1967 eteenpäin. Eikä ihan suin päin, Otava julkaisi kansalaistaidosta oppikirjasarjan, joka muistini mukaan ylti osaan kuusi asti.

Kansalaistaito ei ollut kouluaineena lainkaan hölmömpi, vaikka joku nuorempi teini voi sille tänään nauraakin. Oppikirjojen sisältö valmensi tietoihin ja taitoihin, joita tarvittiin silloisessa arkielämässä. Juhlia varten oli Käytöksen kultainen kirja, jota sitäkin plarattiin. Toiset oppivat niitä taitoja enemmän, toiset vähemmän.

Kansalaistaitoa ei enää liene kouluissa, käsittääkseni se loppui vuosituhannen vaihteessa. Ilokseni olen pannut merkille, että jo tarhoissa ja esiasteen opetuksessa turvallisuus otetaan kuitenkin esille.

Tulevaisuutemme toivot ja sankarit kulkevat tarhan tai opinahjon ulkopuolella pääsääntöisesti keltaliivit päällä. Ja ihan muuten vaan, oman turvallisuutensa vuoksi eivätkä missään tapauksessa autonpolttoaikeissa.

Tämä on oikeata turvallisuuskasvatusta. Parantamisen varaa on siinäkin. Olen pannut merkille, ettei saarna ole sama kuin saarnaajan oma toteutus. Usein ohjaajat ovat ilman tätä liiviä ja esimerkki saattaa toimia tavoitetta vastaan.

Turvallisuusjohtamiseen puolestaan koulutetaan yliopistoissa. Turvallisuus lähtee johtamisesta ja johtaminen turvallisuudesta. On sanottu, että ei voi osata johtaa, jos ei osaa turvallisuusjohtaa. Saattaa olla tottakin.

Omasta turvallisuudesta huolehtiminen vaati kuitenkin asennetta, oikeaa asennetta. Suojaimien käyttö, turvalaitteiden kytkeminen, turvallinen liikkuminen ja ohjeiden noudattaminen pitää tulla rutiineiksi jo niin varhain, että ensimmäiseen työpaikkaan mennessä niistä ei tarvitse huomauttaa, vaan niitä vaaditaan työvälineiden lisäksi.

Mitä minuun tulee, olisin varmaan tehnyt aiheesta haastattelutyylisen podcastin aiheesta. Mutta miten teet, kun olen omaa tyhmyyttäni, kuvitellen olevani nuorena kuolematon, jättänyt kuuloni suojaamatta.

Podcast tai haastattelu täynnä häh ja tä hokemia on vain puoli minuuttia viihdyttävä, ei yhtään sen pidempään.

Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija