TTIP ja nurkkaan maalaamisen taito

Euroopan Unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat vapaakauppa- ja investointiyhteistyöstä. Sopimus tunnetaan lyhenteellään TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership). Puhekielessä se lausutaan usein sanomalla ensimmäinen kirjain pitkänä ja loppu tavuna: tee-tip.

Sopimuksesta käytävän keskustelun seuraamisesta nousee mieleen Eino Leino: ”näki kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä”.  Usein kuulee, että tässä suunnitellaan sellaisia kataluuksia, että neuvottelutkin pitäisi lopettaa. Siinä sitten jo unohtuukin, että mistä on kysymys: maailman suurimman vapaakauppa-alueen luomisesta.

Neuvottelujen ydin on kaupan esteiden poistamisessa ja investointien helpottamisessa Atlantin yli. Tarkoitus on neuvotella muun muassa tullien ja tariffien poistamisesta, sääntelyn keskinäisestä hyväksymisestä, tietojen vaihdosta ja viranomaisyhteistyöstä. Voisi sanoa, että sopimuksella myös sidottaisiin Yhdysvaltoja Eurooppaan. Ei vähämerkityksinen asia sekään, kun talousjättiläisen katse on entistä enemmän Aasiassa.

Vapaakaupalla on uljas historia. Se on lisännyt köyhimpien maiden talouskasvua. Ongelmistaan huolimatta EU:ta voi pitää menestyksekkäänä vapaakauppahankkeena. Lupaus on nytkin iso. Sopimuksen arvioidaan lisäävään koko EU alueen bruttokansantuotetta puolella prosentilla, Suomeen ennakoidaan miljardin vientituloja lisää. Kauppa tuo työtä. Työ tuo hyvinvointia.

Ne möröt ja muut sopimuksen kauhut? Niitä on, siitä ei tarvitse kinastella. Kun teollisia standardeja ja sääntelyä yritetään yhdenmukaistaa, on vaarana, että EU:n vahvempaa sääntelyä heikennetään. Otetaan pohjaksi heikompi sääntely. Sopimukseen ehdotettu investoijan ja valtion välinen riitojen ratkaisumenettely ISDS nostaa vaaraksi sen, että yritykset haastavat valtioita oikeuteen esimerkiksi lainsäädännön muuttuessa niille epäedulliseksi.

Uhkia siis on. Vakaviakin. Oleellista on se, että mikään uhka ei ole totta ennen kuin siitä on sovittu. Haluavatko poliittiset päättäjät heikentää sääntelyämme ja heikentää valtioiden oikeusasemaa? En usko. Mutta näistä neuvotellaan ja niistä pitää päättää.

Osa tuntuu kuitenkin osoittavan Aku Ankan lattianmaalaustaitoja: sutivat vankkoja ”ei” mielipiteitä niin paljon, että nurkassa ollaan – ja pysytään.  On kovin kummallista, suorastaan surkeaa, neuvottelutaktiikkaa olla neuvottelematta. Kukaan ei halua neuvotella tahon kanssa, joka jo kesken neuvottelujen sanoo jyrkästi vastustavansa.

Keskustelu on hyvästä ja nostaa kriittisiä asioita esiin. Sitä tarvitaan. Etukäteistä tuomitsemista taas ei tarvita. Josko ensin neuvotellaan lopputulos ja päätetään vasta sen jälkeen tarvitseeko sitä vastustaa.

Ei pidä maalata itseään nurkkaan.