Tavallisia ihmisiä

Tulihan se Iisalmen Sanomista luettua, kirjailija Jyri Paretskoin mainio kirjoitus tolkun ihmisistä. Kirjoitus käsitteli arkaa ja ajankohtaista aihetta, suhtautumista maahanmuuttoon. Paretskoin mukaan on vale, että maahanmuutto jakaa kansan kahtia; ääripäiden välissä on suuri enemmistö, tolkun ihmiset, jotka eivät metelöi asialla kumpaankaan suuntaan.

Paretskoi päättää kirjoituksensa kysymykseen, kuka uskaltaa myöntää olevansa tolkun ihminen. Olen kysymystä makustellut, itseäni puntaroinut ja tullut siihen tulokseen, että monessa asiassa – ei vain suhtautumisessa maahanmuuttoon – taidan olla aika lähellä Paretskoin kuvaamaa tolkun ihmistä.

Toisaalta määritelmä ”tolkun ihminen” voi kohdallani tuntua turhan positiiviselta ja juhlalliselta. Ei minun touhuissani kaikin ajoin tolkkua ole, osaan ja aika ajoin haluan tehdä itsestäni numeroa, mielipiteenikin tuon kyllä julki, joskus kuuluvastikin. Ääripään ihmiseksi en kuitenkaan tunnustaudu, olen osa valtavaa enemmistöä, siis aika tavallinen ihminen.

Paretskoin mukaan maamme kaipaa nyt juuri näitä tolkun ihmisiä, heitä, jotka mieluummin rakentavat kuin hajottavat. Kirjailija puhuu maahanmuutosta, mutta tolkun ihmisille, tai ainakin tolkulle, on kysyntää muuallakin, esimerkiksi politiikassa ja työmarkkinaneuvotteluissa.

Politiikassa tolkku on jo alkanut putkahdella pintaan. Hälventynyt on eduskuntavaalien jälkeinen voittajien uho, ylimielisyys ja julkeus, harhakuvitelma omasta ylivertaisuudesta, mahdollisuudesta hallita ilman toisten kuuntelemista ja vailla konsensusta. Kopeus on korvautumassa nöyryydellä, käskeminen kuuntelemisella.

Muutoksen takana ovat tutut asiat. Puolueiden luvatussa maassa hallitseminen osoittautuu usein ennakoitua vaikeammaksi. Kansalaiset ovat yhä enemmän tolkun ihmisiä, osaavat ajatella ihan itse eivätkä sitoudu puolueisiin saati poliittisiin johtajiin entiseen tapaan.

Tämä näkyy tolkun ihmisten esittämissä arvioissa hallituksen sanoista ja teoista. Puoluekannatusta mitataan kuukausittain ja siirtymät puolueiden välillä ovat yllättävän suuria. Ja gallupit eivät valehtele, hallituksen suosio laskee, opposition nousee, uho on jo tarttumassa vallattomiin.

Tulehtunut työmarkkinatilanne on todennäköisesti yksi syy hallituksen suosion laskuun. Yhteiskuntasopimusta on yritetty huonolla menestyksellä useita kertoja. Epäonnistumisiin ei ole yhtä syytä tai syyllistä; vikaa on ollut niin syissä kuin sepissä.

Kerran vielä pojat; työmarkkinaosapuolet yrittävät yhteiskuntasopimusta viidennen kerran. Pöydässä on paljon asioita, isoja ja pieniä, jotka on syytä erottaa toisistaan. Isojen ja pienten asioiden takana on paljon ihmisiä, meitä tavallisia ihmisiä. Toivottavasti päättäjät maan hallitusta myöten muistavat tämän.

Tolkun ihminen tietää, että nyt on rakentamisen, ei riitelyn ja hajottamisen aika. Työmarkkinaneuvotteluissa kysymys ei ole vain kilpailukyvyn prosenttiyksikön kymmenyksistä, vaan halusta ja kyvystä sopia, vuosikymmenten aikana rakennetun yhteisymmärryksen vaalimisesta.