Olen kotimaisen jääkiekon suurkuluttaja, tai ainakin lähellä sitä. Hallille eksyn silloin tällöin, kun tilaisuus osuu kohdalle. Kotisohvalla katson liigapelejä sitäkin enemmän.
Kuluvana syksynä olen kiinnittänyt huomiota tapaan, jolla maan pääsarjajoukkueiden valmentajat esittävät kritiikkiä erotuomareille. Joukossa näyttää olevan herroja, jotka Liigan pitäisi oitis passittaa muutaman ottelun hermolomalle, vihanhallinnan kurssille tai vähintäänkin kehottaa perehtymään nyky-yhteiskunnan hyvän käytöksen normeihin.
Mitä pitää ajatella aikuisista, kokeneista kiekkomiehistä, jotka huutavat naama punaisena ja syytävät sylki suusta lentäen kirosanoja ottelun oikeudenjakajalle, joka yrittää pitää pelin kasassa parhaan kykynsä mukaan? Lajia ja sen kulttuuria kehittävää toimintaa vai jotain muuta?
Eksyin opiskeluaikanani muutamaksi vuodeksi jääkiekkoerotuomariksi. Pääasiassa vihelsin junioreiden eli tulevien Liiga- ja NHL-tähtien pelejä, mutta myös miesten alasarjojen otteluja. Se oli valaiseva ja opettava kokemus.
Opin, että jääkiekko-otteluissa voi sattua ja tapahtua mitä vain. Erotuomarin tehtävä on tapahtuman vaativin, hänen hommansa on pitää langat käsissään, tapahtui kaukalossa ja sen liepeillä mitä tahansa.
Työelämässä valmentaja olisi joutunut esimiehen puhutteluun.
Jääkiekkoerotuomarina opin sietämään virheitä ja kuuntelemaan eri tavalla esitettyä kritiikkiä, jota sai niskoilleen aina silloin tällöin. Eikä suinkaan syyttä, sillä tekevälle sattuu, myös virheitä: erotuomarin on mahdotonta jakaa kaukalossa oikeutta ilman mokia illasta ja ottelusta toiseen.
Kuraa tuli aina silloin tällöin niskaan ja sen kanssa oli osattava elää. Toinen asia on, miten kritiikin ottaa vastaan. Tuomarina huomasin sen olevan helpompaa, jos ja kun se annetaan reilusti ja asiallisesti. Huutamalla ja kiroilemalla omat virheet alkoivat helposti näyttää pienemmiltä kuin ne olivatkaan.
Paksunahkainen kun olen, minua ei asiatonkaan palaute isosti hetkauttanut. Tykkäsin erotuomarin hommasta ja jatkoin sitä niin kauan kuin siihen löytyi aikaa, mutta voi olla, että sylkykuppina oleminen olisi ajan myötä voinut alkaa kyllästyttää.
Näin varmaan on käynyt monelle. Kiinnostus erotuomaritoimintaa kohtaan on vähentynyt useissa joukkuelajeissa, kuten jääkiekossa, jalkapallossa ja koripallossa. Yhtenä syynä erotuomarien lopettamiselle pidetään tuomarien kokemaa epäasiallista käytöstä.
Erotuomarille meuhkaamisella on Suomessa pitkät perinteet. Olen siihen itsekin nuorena miehenä maksavan yleisön oikeudella usein syyllistynyt, mutta voittopuolisesti huumorilla, pilke silmäkulmassa.
Mutta kuinka hyvin maan ykkösrivin valmentajien huutaminen erotuomareille sopii nyky-yhteiskunnassa? Televisioruudusta näkemäni perusteella muutama valmentaja olisi taatusti joutunut normityöelämässä esimiehen puhutteluun – kenties hankkinut itselleen varoituksen tai potkut – käyttäytymällä vastaavalla tavalla.
Mutta jääkiekossa moni muualla karsaasti katsottu käytös on normaalia ja sallittua, sitä jopa ihastellaan. ”Pojat on poikia”, tämän tokaisun alle on tässä maassa maailman sivun siivottu yhtä, jos toistakin epäasiallista ja tuomittavaa.
Niinhän siinä käynee, että joidenkin valmentajien barbaarinen käytös jatkuu, jos siihen ei puututa, mutta älkää ihmetelkö, jos uusia erotuomareita ei tule ja vanhatkin lopettavat.
Ja jos oikein huonosti käy, osa yleisöstäkin voi äänestää jaloillaan. Ainakin minä olen jo laittanut valmentajan huonon käytöksen takia pari jääkiekkojoukkuetta pannaan.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
