Erityisesti poliittisen mielipideilmaston oikealta laidalta on viime aikoina kuulunut ohjetta antaa hallituksen tehdä työtään, se kun sentään on demokraattisesti vaaleilla valittu.
Ohje ja etenkin perustelut ovat itse asiassa kestämättömät. Hallitus muodostetaan neljäksi vuodeksi kerrallaan vaalituloksen perusteella. Vaalitulos puolestaan riippuu yhä enemmän puolueiden vaalien alla annetuista kauniista lupauksista.
Kuten puolessa vuodessa on nähty, niistä lupauksista ei tarvitse pitää kiinni, joten hallituksen mandaatin puolustaminen vaalien perusteella on vähän koomista. Joku äänestäjä voisi väittää kuluttajasuojan puuttuvan.
Jos vaaleilla valitsemisesta puhutaan, niin hallituspuolueet saivat suunnilleen 1 690 000 ääntä vaaleissa, eli 423 000 per toimintavuosi. Näistäkin äänistä merkittävä osa oli sellaisilta ihmisiltä, joita työmarkkina-asiat eivät vielä tai enää koske.
Ammattiyhdistysliike saa yli kaksi miljoonaa ääntä maksettujen jäsenmaksujen muodossa vuosittain – ja vielä niiltä ihmisiltä, joita työmarkkina-asiat koskevat. Toki tähän valintaan voi laskea mukaan myös niiden yritysten päättävien tahojen äänet, joilla vuosittain päätetään työnantajajärjestöihin kuulumisesta.
Mielestäni tämä kumoaa tuon ”demokraattisesti valittu” -perustelun, etenkin kun monikaan äänestäjä ei puoluevalinnastaan riippumatta varmaan ajatellut antaa hallitukselle avointa valtakirjaa ryhtyä huseeraamaan toimialueensa ulkopuolella.
Nyt on nimittäin ajateltu ja osittain myös toimittu niin, että hallituksella olisi jonkinlainen otto-oikeus työmarkkinatoimintaan. Tällaista hallituksen otto-oikeutta ei vaan ole. Ei hallitus ei ole antanut työmarkkinatoimintaa järjestöille, vaan se on perustunut järjestäytymiseen.
Työmarkkina-asiat asiat ovat kuuluneet työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen neuvoteltavaksi vuoden 1940 tammikuun kihlauksesta lähtien. Valtio on toki tehnyt tätä mahdollistavaa lainsäädäntöä ja täydentänyt järjestöjen ratkaisuja vero- ja sosiaalipoliittisilla ratkaisuillaan. Jos tällainen otto-oikeus nyt hyväksytään työmarkkina-asioissa, hallitus voi periaatteessa seuraavaksi ryhtyä säätelemään esimerkiksi kiinteistökaupan maksimi- ja minimihintoja tai muita sille kuulumattomia asioita.
Aika usein puhutaan myös siitä, että investoinnit vaativat stabiilin ympäristön. Jos työmarkkinatoiminta annetaan vaalituloksen mukaan vaihtuville hallituksille, se heikentää ennustettavuutta merkittävästi. Tällaisessa tilanteessa työmarkkinatoiminnan ja työlainsäädännön ilmasto kääntää suuntaa poliittisen vallan vaihtuessa, mikä ei luo ennustettavuutta yrityksille.
Hallituksia tulee ja menee. Työmarkkinajärjestöt pysyvät tuomassa vakautta talouselämään hallituspohjasta riippumatta. Suutari pysyköön lestissään.
Tommi GrönholmInsinööriliiton projektipäällikkö
