Kunnossapito on aina ollut lähellä sydäntäni. Ennen Insinööriliittoon tuloani olin ollut tavalla tai toisella kunnossapitotehtävissä 33 vuotta. Aiheen pitäisi siis olla tuttu ja kokemuksenkin kautta opittu. Olen toki sitä opiskellutkin.
Ihan ensimmäinen kokemukseni kunnossapidosta ajoittuu kultaisen 1960-luvun lopulle. Ikää minulla ei ollut vielä kymmentäkään vuotta. Löysin kotimme maalivarastosta purkin sinistä Miranol-maalia. Silmiini osui vielä sivellin, ja siitä alkoi polkupyörän uudelleenmaalaus.
Näin jälkikäteen ajatellen olisi kai saanut jäädä tekemättä. Maalasin kuraisen pyöräni nurmikolla. Kun työ oli valmis, pyörän lisäksi myös housut ja nurmi olivat sinisenä. Maalarille ei herunut kiitosta.
Taidot kukaties karttuivat tehdessä, koska mennessäni ammattikouluun en ollut ehtinyt kovin montaa mopoa kunnostaa loppuun. Ammattikoulu sinetöi urani tulevana kunnossapitäjänä, antoi lopullisen suunnan kiinnostukselle näpertää yhtä jos toista konetta ja laitetta.
Rakkaudesta lajiin olen hankkinut itselleni riittävästi kunnossapidettävää. Sitä on ollut omasta takaa, mutta kernaasti tartun muidenkin tarjoamiin haasteisiin. Yleensä minulle kunnostettavaksi tai huollettavaksi tulevat asiat pärisevät.
Työterveys-huollon minimitaso on melko matala.
Haastavin kunnossa pidettävistä asioista lienee oma moottoripyöräni, joka lähentelee kunnioitettavaa ikää. Se on vuoden minua nuorempi, mutta tuntuu vaativan enemmän huolenpitoa kuin itse. Se lienee vain tunne, koska oma kunnossapito hoituu pitkälti tutuilla päivärutiineilla.
Olen muun muassa peruskorjannut pyöräni moottorin kaverini Mannen pienellä avustuksella. Pari kertaa olen purkanut sen osiin, maalaillut ja laittanut taas kasaan, ihan vaan kunnossapitomielessä.
Nykyään en siitä ropaamisesta saa toruja, jos ei ajankäyttöä lasketa. Käytän pyöräni kunnossa pitämiseen kuitenkin aikaani mielelläni, koska tarvitsen tien päällä luotettavan ajokin.
Yhtä tärkeää on huolehtia työntekijän kunnosta ja terveydestä. Työnantaja tarvitsee työntekijänsä tarkkaan mietittyyn tehtävään. Selvää on, että henkilön kunnon pettäessä hänen työkyvyttömyytensä tekee loven suunniteltuun kapasiteettiin.
Työvoimasta on siis hyvä pitää huolta. Työterveyshuollosta määrätään lailla, mutta minimitaso on melko matala. Moni yritys onkin laajentanut sitä ulottumaan erilaisiin toimenpiteisiin ja tutkimuksiin. Hyvä niin, ihmistäkin on hyvä pitää kunnossa ja huoltaa ajoissa.
Työehtosopimuksiin oli pitkän aikaa kirjattu yhteisiä, yhdessä toteutettavia työhyvinvointihankkeita. Hankkeet toivat aloille uusia käytäntöjä ja työkaluja työkyvyn ylläpitämiseen ja työurien pidentämiseen. Tulokset olivat kiistattomia. Yksi hankkeista palkittiin kansainvälisessä vertailussa.
Nyttemmin näitä hankkeita ei enää näy työehtosopimuksissa, vaikka ne ovat mukana työntekijäpuolen sopimustavoitteissa. Neuvotteluissa ei tullut vastakaikua.
Tilanne on erikoinen, kun hankkeiden on todettu sekä pidentävän työuria että vähentävän sairauspoissaoloja. Ihmisten kunnossapito ei kiinnosta tahoa, joka saa siitä suurimman taloudellisen hyödyn. Työnantajien ajatustenjuoksua ei aina ole helppo ymmärtää.
Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija
