Pendelöinnistä on tullut minulle lähes harrastukseen verrattava tapa viettää aikaa. En valinnut sitä elämääni, mutta kun se on kahmaissut merkittävän osan arjestani, sitä ajattelee väkisinkin.
Aika usein joku ilmaisee ihmetyksensä lähes parinsadan kilometrin yhdensuuntaisesta työmatkastani. Osaan jo rutiininomaisesti todeta jotain ”vain” puolestatoista tunnista.
Osaan samaan hengenvetoon todeta asuvani ihan rautatieaseman lähellä ja myös työpaikkani on sijainniltaan pendelöinnin kannalta ihanteellinen. Voin myös muistuttaa hämmästelijää, että pääkaupunkiseudulla työmatkaan saa helposti kulumaan tunnin suuntaansa.
Olen kuluttanut pendolinon penkkiä vasta viitisen vuotta. Vasta, koska junassa istuu paljon kovempiakin konkareita. Heiltä olen oppinut aimo annoksen kärsivällisyyttä ja rentoa asennetta; syksyn lehdet ja talven pakkaset − ne tulevat joka vuosi. Joskus, jos oma työmatkani tuntuu liian pitkältä, mietin hetken niitä, jotka pendelöivät vieläkin kauemmaksi.
Matkalla olen oppinut Excelin funktioita.
Olen saanut paljon uusia kavereita junasta. Tosin, jos kaverin määritelmään kuuluu toisen nimen tietäminen, niin silloin kaverit voi kyllä laskea yhden käden sormilla. Itsensä esittely nimellä ei ole erityisen tavallista. Yleensä junakaverit tunnetaan kemisteinä, juristeina tai valtion virkamiehinä. Tai pukumiehinä, mobiilipelaajina tai värikkäistä silmälaseista. Työmatkalla läsnä on vahvasti työrooli, kun iso osa käyttää junaa etätoimistona.
Yhteen läheisimmistä junakavereistani tutustuin paremmin viikolla, jolla VR venytti matka-aikaa lähes tunnin joka päivä. Vai oliko se Väyläviraston vika − siinäkin taas yksi puheenaihe. Kun jää on murrettu, keskustelua voi laajentaa myös kiinnostavampiin aiheisiin.
Työpaikkojen tavoin junamatkalla vaihdetaan ajatuksia niin työnteosta, hankalista asiakkaista kuin hyvin onnistuneista projekteistakin. Junakavereiden kesken järjestetään myös pikkujoulut ja kesäjuhlat, tietenkin.
Toimistolla työkaverini pelkäävät junavaunujen täyttämiä sosiaalisia ihmisiä ja jatkuvaa juttelupainetta. Minusta taas on ihanaa, että aina tarvittaessa junasta löytyy juttukaveri.
Työmatkavaunussa myös tiedetään, milloin olla hiljaa ja kuinka kanssamatkustajaa ei sovi häiritä puhumalla puhelimessa. Yhteisellä matkalla olen oppinut niin uusia Excelin funktioita kuin kuullut parhaat ravintolasuositukset ja lastenherätysvinkit.
Kuten joku kanssamatkustaja osuvasti kiteytti, pendelöinti on minun tapani saada kaikki. Voin asua siellä missä haluan mutta samalla valita mieluisan työpaikan, sijainnista riippumatta.
Varpu Multisilta
Insinööriliiton työmarkkinatutkija
